Yhdeksänteen lukuun olin otsikoinut jotain sirpaleista… niin, se oli fiilis konkurssista, omien tavoitteiden kariutumisesta ja tulevaisuudesta, jossa sillä hetkellä kun konkurssi tuli eteen ja pitkään sen jälkeenkin, varmaa oli vain epävarmuus. Todellisuudessa, olin päättänyt, että jotain tarvitsee tehdä, mitä ikinä se onkaan, vaikka tulevaisuudesta en voi tietää. Veikkaan, että tässä luvussa olisi jo jotain menneisyyden…

Oltaisiinkohan nyt jossain ensimmäisen kolmanneksen lopussa ”kirjan tekeleestä”. Vastuunkantajan kaarimalja… Onkohan tässä jatkettu politiikan ruotimista vai sairaalaan joutumista? Sitä, kuinka hyvässä jamassa Suomessa kaikesta huolimatta olemme, mutta mihin kehitys voisi johtaa? Silti, tässä luvussa on tiettävästi paljon sitä tuskaa kuinka pieni ei aina tule kuulluksi, vaikka kuinka huutaisi. Ja toisia se ei kiinnosta. Näin muistelisin….

Tämän luvun olin otsikoinut aattoaamun hiljaisuudeksi. Idea oli kypsynyt kauan, todellinen aloittaminen kirjoittamiseen lähti liikkeelle jostain joulun ja uudenvuoden välistä. Päätin tuolloin, että kirjoitan kaikki tapahtumat yhteen vuorokauteen, ja olkoon se uuden vuoden aatto. Mutta ei tämänkään kappaleen sisällöstä etukäteen tarkkaa muistikuvaa vuosien takaa ole. Paitsi ehkä se, että hiljaisuus on hyvä paukkeen edellä. Tähän…

Kirjoitelma konkurssin kokeneelta pienyrittäjältä:Aiemmin julkaistuihin lukuihin pääset tekstin alaosasta. Kuudenteen lukuun siirryttiin, enkä yhtään tiedä mitä henkistä ravintoa olen tuolloin oikein hakenut. En itsenäni Leinosena, enkä kirjan päähenkilö Kettusena. Jännityksellä odotan lukemista itsekin. Sen tiedän (ehdin tänne kopioidessani lukea), että tässä luvussa mainittiin kahvipannu. Tuohon aikaan hajotin niitä tosielämässä niin usein, että olin pitkät tovit…

Vuoden vaihtuessa siirrytään lukuun 5, pohjustustekstin kautta. Nyt ei rehellisesti ole mitään muistikuvaa, millä valinnoin tuskaa ja häpeää käsittelin, mutta sen mitä tänne kopioidessani luin, niin aika räväkän ja konkreettisen otteen olin näköjään valinnut. Enjoy! Olikohan se tämä luku, jota lukiessaan vaimo tuolloin sanoi, että parodioin meidän parisuhdetta. Pitäsköhän siltä uskaltaa kysyä, onko se ollut…

Jaa-a. Kuten totesin pohjustuksessa, luen nämä vasta teille julkaistuani, samaa tahtia. Ja tekstin kirjoittamisesta on se seitsemän vuotta. Mutta näköjään viski on mukana tarinan kuljetuksessa myös luvussa 4. Onkohan Kettusella ongelma viskin kanssa? Artikkelikuva: Photo by peterfeije from FreeImages Glen Oli kulunut tovi jos toinenkin, hörppy jos kolmas. Lasillinen tai kaksi, miksei enemmänkin. Ei Kettunen…

Tämä luku oli näköjään otsikoitu Jack. Luultavasti puhumme viskistä. Niin kirjan päähenkilö Kettunen kuin tosielämän kirjoittaja Leinonenkin tykkää kyllä viskistä. Monesta muustakin, kuin luvussa mainituista englantilaisista herrasmiehistä. Muistini mukaan se oli jo tässä luvussa. Se fraasi on lainattu myös tosielämän tapahtumasta. Artikkelikuva: Photo by Omid Armin Jack  Kettunen tuhahti. Television chat-ohjelma sen kuin jatkui, ja…

Tänään jatketaan kirjan luvulla 2. Tätä tänne tuupatessa en ole lukenut sitä vielä uudelleen läpi. Veikkaisin, että tässä kirjoittelin sitä, kuinka herkästi lapset meitä tulkitsevat, ja mitä kaikkea heidän ei todellakaan tarvitsisi joutua tulkitsemaan. Katsotaan mitä olen mieltä, kun olen lukenut. Artikkelikuva: Photo by michael lorenzo from FreeImages Tunteiden tulkit – Ikkä. Ikkä… Ikkä ukkuu!…

Tästä alkaa varsinainen kirja, josta ei siis kirjaa tullut. Eikä minusta kirjailijaa. Pohjustus tähän jatkotarinaan löytyy edellisestä blogitekstistä. Tätä kirjoittaessani olin jo puhunut muutamalle lähipiirissäni niin paljon konkurssista, että puhuminen ei oikein yksistään ollut enää vaihtoehto. Vaikka ystäväni sanoin, ongelmista pitää puhua, koska ongelmat eivät kestä päivänvaloa. Mutta pyörin niin samaa kehää, etten osannut mitään…