Ihmisen siedettävissä -kirjoituksen kaikki 24 lukua on nyt julkaistu blogissa. Päähenkilö Kettunen sai tunnustuksensa tehdyksi, konkurssinsa kutakuinkin läpikäydyksi ja päätyi monessakin mielessä uuden alun äärelle.

Kiitos, että olette olleet niitä tekstejä lukemassa ja toivottavasti olette viihtyneet niiden parissa.

Toistaiseksi ”kirjallinen tuotanto” on niin ohut ja kapea, että nyt blogin päivittäiset julkaisut täällä FB-sivuston puolella päättyvät. Blogissa julkaisen edelleen myös muuta tekstiä, kuin ”kirjaa”, mutta se on sitten tilanne- ja aikariippuvaista tarinaa elämästäni.Sitä en osaa sanoa, tuleeko seitsemän vuoden takaisiin ”Kettusen seikkailuihin” jatkotekstejä. Voi olla. Jos kiinnostusta löytyy.

Tässä kohtaa on kuitenkin syytä sanoa nöyrä kiitos vielä kertaalleen. Minulle tekstin kirjoittamisesta oli suuri apu aikanaan päästä tavallaan yli konkurssista kohti uutta. Toki tosielämässä on konkurssin häntiä vielä painamassa, mutta paljon uutta ja kehittävää on vuosiin mahtunut. Elämä on todellakin ollut Ihmisen siedettävissä – ja paljon muuta.

Linkitän tähän artikkeliin vielä kaikki 24 lukua tuota insinöörin aivosolujen aitajuoksun tuotosta, jotta pääsette halutessanne sitä lukemaan kootusti.

Ihmisen siedettävissä on tarina siitä, kuinka epäonnistuminen ja epätietoisuus voi ahdistaa niin paljon, että siitä puhuminen avoimesti on lähes mahdotonta. Siitä, kuinka syitä haluaa löytää muualta, vaikka tietää, missä ne ovat. Ja toisaalta siitä, kuinka muodoton möhkäle voi saada uusia muotoja ja uusia mahdollisuuksia kun sen kanssa vain uskaltaa tulla julki.

Ihmisen siedettävissä oli seitsemän vuotta sitten tarina, jolla kirjoitin itseni ulos epäonnistumisesta. Ulos epäonnistuneesta yrittäjyydestä, käyttäen kerronnan välikappaleena päähenkilö Petteri Kettusta. Tarina, jolla toin itseni takaisin. Tai no, loin perustan sille tulemiselle. Tässäpä se, josta meinasi tulla (Turhuuden) Tapporaha, mutta josta tuli:

Ihmisen siedettävissä: (kokonaisuudessaan, eikä turha ollenkaan!)
Luku 1: Väinämöinen
Luku 2: Tunteiden tulkit
Luku 3: Jack
Luku 4: Glen

Luku 5: Märkä herätys
Luku 6: Henkistä ravintoa
Luku 7: Aattoaamun hiljaisuus
Luku 8: Vastuunkantajan kaarimalja
Luku 9: Sirpaleita löytämässä
Luku 10: Lottovoittajan kahvipaussi
Luku 11: Eläkerahasto
Luku 12: Turhuuden tapporaha
Luku 13: Tapsan tauti
Luku 14: Häpeällisiä kohtaamisia
Luku 15: Suunnan näyttäjä

Luku 16: Teurasjätettä
Luku 17: Amorphis
Luku 18: Salaattia
Luku 19: Raamit
Luku 20: Eläkepommi
Luku 21: Alkoholiongelma
Luku 22: Kertakäyttöistä
Luku 23: Todellisuus
Luku 24: Tunnustuksia

Jos tämän luettuasi tiedät, mikä on fiktiivistä Petteri Kettusta ja mikä tosielämän Jarno Leinosta, tunnet minut todennäköisesti paremmin kuin minä itse. Meitä molempia tuossa vuorokauteen tiivistetyssä tuskassa ja siitä ylös kampeamisessa on.

Tämän kirjoitettuani olin tyytyväinen. Minä olin jälleen minä, uskalsin kohdata vieraampiakin ihmisiä. Kirjoitin itseni todellakin ulos paikallaan rämpimisestä ja pystyin menneessä märehtimisen sijaan etsimään ja luomaan ympäriltäni ja ympärilleni uusia mahdollisuuksia. Tämän näyttäminen useammille silmäpareille vei kuitenkin seitsemän vuotta.

Mutta kuka tietää, itseironinen maailmanparantaja Petteri Kettunen saattaa vielä palata… Ehkä ihan tuollaiseen tuskaan en kuitenkaan pistä häntä kierimään. 🙂

Artikkelikuva: Photo by Stasys EIDIEJUS from FreeImages