Jaa-a… Alkoholiongelma. Tekisi mieli lukea luku läpi, ja pohjustaa vasta sitten. Mutta en lue. Joten vedetään pelkällä tekstillä. Artikkelikuva: Photo by Inga Galkinaite from FreeImages 21 Alkoholiongelma Pöytä notkui tarjottavia, joita ainakin makaronisalaatin ja mozarella-salaatin muodossa oli aivan liikaa. Tämän havainnoi myös Tapani Kettunen täyttäessään lautastaan.– Olette tainneet varautua isompiinkin juhliin?– No, älä nyt, pitäähän…

Eläkkeelle suuntaavan puheissa ja politiikassa, niistä käytävissä kahvipöytäkeskusteluissa paukkuu aina. Niin kai tässäkin sitten. No, omaan eläkkeeseen on vielä aikaa… voi olla muutama muutospommi, tsunami ja puhdas pöytä nähty ennen sitä. Riippuu kenen vinkkelistä katsoo. Ehkä tässä saattoi olla muunkin pommin pudotuksesta kyse. Artikkelikuva: Photo by Stacy Brumley from FreeImages 20 Eläkepommi Tapsa-pappakin oli ennättänyt…

Jaahas, jaahas. Edellisessä luvussa lie jo salaatti tarjoiltu ja nyt pitäisi löytää raamit. Millehän lie. Todennäköisesti niin Kettusen (kuin tosielämän Leinosenkin) elämälleen. Yleensä. Pitäisi pysyä laatikossaan. Tai jotain… ettei pursua yli. Mene ja tiedä, luetaan teksti. Artikkelikuva: Photo by Dimitris Kritsotakis from FreeImages 19 Raamit Kettunen käveli uudelleen pöydän ääreen ja katseli salaatteja, ja muita…

Salaatti, sanoo tuo otsikko. Taisi olla elämä tuolloin aika salaattina. Mutta tuohon aikaan oli tämän tästä tapana tehdä makaronisalaatti, johon tuli kinkun rippeet tai jos niitä ei enää vuoden viimeisenä ollut, niin jotain muuta. Veikkaan, että makaronisalaatti tässäkin kuljettaa aattoiltaa kohti yötä, jos tässä jotain on tosi elämästä poimittu. Ja tunnustan, hyvin todennäköisesti meillä oli…

Luku 17 raapustuksessani on Amorphis. Ei mitään muistikuvaa, miten tämä liittyy tarinan kuljetukseen kokonaisuudessa, mutta tässä varmaan tuli kuvioihin mukaan rummut. Oma poikani sai yksiltä ystäviltä leikkirummut joululahjaksi… toiset ystävät olivat varmaan menossa tuolloin ko. bändin keikalle. Ja itse kuuntelin tuolloin paljon. Jotenkin ne seikat on kai tähän kirjoitettu, kun yhden päivän romaanin tapahtumia kuljetetaan…

Tunnustusten rumputuli ja teurasjäte. Voi herranjestas, mulla on mennyt lujaa, kun tuollaisin sanoin Kettusen elämää kirjoittelen. Tiesin, että ennen pitkää oli kaikki koko karmeudessaan avattava kaikille, vaikkei rohkeus riittäisikään. Olen kohtuullisen huono ihminen pyytämään apua, itsehän sitä selvitä pitää. Aina olen kuitenkin apua saanut, kun suunsa on auki saanut. No, ainakin jostain suunnasta. Joka tapauksessa,…

Viidestoista luku… nyt päässäni soi Juicen 15. yö. Se tuskin liittyy tähän tekstiin mitenkään. Suunnan näyttäjä. Ensin pohdin ettei mitään hajua… Oletettavasti olen kuitenkin ottanut tähän lukuun taas mukaan lapsen. Eihän omalle lapselleen voi olla epäonnistuja. Onnistumisia tässä varmaan haetaan. Veikkaan, että Kettuselle suunnan näyttäjä on Elmeri, eli päähenkilön poika. Jossain vaiheessa tohkeissani kirjoitin tätä…

Häpeällisiä kohtaamisia. Vaikka tuolloin ”kirjaa” kirjoittaessani olin toki jo rehellisesti konkurssini ja epäonnistumiseni myöntänyt yllättävänkin moniin suuntiin, kaikkiin läheisiinkään suuntiin en pystynyt sitä myöntämään. Olin epäonnistuja, en ollut päässyt siitä vielä yli. En nähnyt vielä niitä onnistumisia, tai sitä, mitä kaikkea tästä voisi ammentaa. Joillekin ihmisille oli vain kirotun vaikea avautua, joillekin ei halunnut avautua….

Vai että Tapsan tauti. Tähän täytyy liittyä tuohon aikaan urheiluselostaja Tapio Suomisesta lukemani artikkeli. Tähän liittyy myös kohta, jolloin päätin, että päähenkilö Kettusen isän nimi on Tapio. Toivottavasti olin kirjoittaessani sen verran hienotunteinen, etten Suomisen Tapsasta sinänsä mitään kirjoittanut (muistaakseni en). Päätin ottaa tämän huumorin kannalta, ja otin omaa isääni tähän mukaan ainakin sen verran,…

Tässä vaiheessa ”kirjani” alkaa olla kutakuinkin puolivälissä, kaiketi. Olettehan pysyneet mukana? Huomautan, että kirjoitan nämä kaikki ennakkotekstit samaan aikaan, käytännössä otsikon perusteella. Ei todellakaan ole tarkkaa muistikuvaa juuri mistään, miltä kannalta mitäkin olen käsitellyt. Jotkut luvut tekevät poikkeuksen. Tämä on yksi niistä. Minulla oli tunne, että firmani, ja sen myötä minäkin olen täysin turha. Turhuus,…

Eläkerahasto, sanoo luvun 11 tänään julkaistava otsikko. Tarkkaa käsittelytapaa ”kirjassani” en muista, että oliko tämä jokin turhien toiveiden sampo vai otinko tässä kantaa vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen, joka kohdallani myöskin konkurssin myötä tyystin epäonnistui – ja johon turhauduin muuttuvien säännösten myötä muutenkin. Mutta eipä tässä mitään tulevaisuuden eläketurvaa ole onnistunut tuotakaan kautta konkurssivelkaisena rakentelemaan. Edellisen luvun mukaisella…

Kymmenes luku, lottovoittajan kahvipaussi. Tän tiedän. Ja tästä luvusta jotain muistankin. Tässä on monta näkökulmaa. Yksi niistä on, että sitä toivoisi pikaratkaisua ongelmiinsa lottovoitoista. Noihin aikoihin vielä lottosin. Sen jälkeisinä vuosina olen vähentänyt. Ihan kokonaan en ole lopettanut. Tälle vuodelle olen laittanut 7 riviä lottoa, yhteensä… oisko ollu kolmella vai neljällä kierroksella. Vaan eipä ole…