Ovia raolleen, mutta odotellessa olisi aikaa tehdä…

on

Toukokuu kääntyy vähitellen lopuilleen. Samalla täyttyy ensimmäinen kuukausi tällä erää työttömänä työnhakijana. Muutama ovi on ollut jo raollaan, mutta kaikki prosessit eivät avaa sitä ovea ihan selälleen asti. Jokin rekrytointi on pysäytetty kokonaan, ja johonkin toiseen etsittiin kokeneempaa kuin mitä minä pystyin edustamaan. Palkkatyön osalta ensimmäiset verkot vesillä eivät siis ole tuottaneet tulosta vaan mahdollisuudet jäävät kytemään taustalla.

Kaiken sortin työpaikkavahdit ja Linkkarin hälyytykset ovat päällä ja hakemuksia olen kirjoittanut sekä joitakin paikkoja katsellut ja vielä toistaiseksi jättänyt niihin hakematta. En ehkä siksi, ettei niistäkin jokainen kiinnostaisi vaan juurikin siksi, että oman tulkintani mukaan en edusta riittävän tarkasti sitä, mitä työnantaja hakee. Määrä ei korvaa laatua, vaikka minutkin tunnetaan useista työpaikkahakemuksista.

Työkseni olen edelleen valmis tekemään kaikkea, mistä työnantaja kokee saavansa vastinetta maksamalleen palkalle. Ja päätoimisesta työstä ajattelin jatkossakin pyytää – ja ansaita – palkkaa. Nyt niitä etsiessä ajattelin kuitenkin kääntää pienimuotoisesti uutta sivua, ja tarjoutua tekemään työtä.

Koska palkkatyöstä aion jatkossakin saada palkkaa, en tarjoudu niitä ilmaiseksi tekemään. Toisin sanoen, en aio vapaaehtoisesti heikentää ansaitsemismahdollisuuksiani.

Sen sijaan, niitä hakiessa, etsiessä, ja etenkin ennen löytymistä olisi tavanomaista enemmän joutilasta aikaa. Lapion varteen tai moottorisahan kahvaan en tartu edelleenkään. Vaan, mikäli osaamisistani (tietoteknisistä, kirjallisista ja suunsoitosta) olisi jollekin kymenlaaksolaiselle yhdistykselle tai seuralle hyötyä, niin olen joutilas ja halukas vapaaehtoishommiin. Eikä sen nyt niin tarvitse olla Kymenlaaksostakaan, mutta jotenkin se paikallisuus aina houkuttelee.

Moottorisahan ja lapion lisäksi kieltäydyn myös laulamisesta. Luin jostain artikkelin, että jos päivittäin laulaa 10 minuuttia, stressitasot laskevat. Lupaan, etten laula! Sillä kohdallani se nostaa omia ja eritoten muiden stressitasoja. Mutta siis, jos teillä on muita tekemättömiä hommia, joissa voisin olla avuksi ja hyödyksi, niin mielelläni käytän aikaani siihen.

Jätä kommentti