Jaahas, sitä ollaan taas uusvanhan äärellä. Katsomassa ja etsimässä uusia töitä.

Tällä kertaa on rennompi fiilis kuin koskaan ennen. Vuoden ja neljän kuukauden mittainen pestini Kookax Oy:n palveluksessa toki tuli valitettavasti päätökseensä, mutta kuitenkin. Työ oli hyvää, ja niin oli hyvä työnantajakin. Vaan koska työt itsessään ovat projektiluonteisia, on projektilla luonnollista, että sillä on alku ja toisaalta sillä on loppu.

Eilen 30.4.2021 se tämän kertainen loppu tuli vastaan. Pari päivää aiemmin kirjoittelin LinkedIn:ssä, että tuntuu haikealta. Siltä se kieltämättä tuntuu yhä. Vaan riimitellään nyt vähän – vaikealta se ei tunnu tällä kertaa ollenkaan. Eihän se nyt tietenkään mikään ensisijainen tavoite ole kellekään olla päivääkään työttömänä, mutta nyt on jotenkin rento ja itsevarma tunnelma tulevaisuudesta.

Sitä en tässä sano sekuntiakaan, että yön yli työllistyn. En ole mikään joka alan supermies, ja mm. tuo tasapainoa heikentävä cp-vamma pitää erittäin tehokkaasti erossa vaikkapa moottorisahasta, kirveestä ja lapionvarresta. Toisaalta sen tekee myös järki ja itsesuojeluvaisto. Sen sijaan aika Kookax Oy:llä Anne-Maaritin alaisuudessa kertoi minulle itselleni, että ohjelmistoinsinööri voi urapolun syrjähyppyjen jälkeenkin tehdä tietoteknisen alan töitä vaikkapa datan parissa.

Totta kai, jos työtä olisi ollut, olisin jatkanut Anne-Maaritin palveluksessa hyvin tyytyväisesti. Mutta näidenkin töiden aikana sain paljon: varmuutta, osaamista, kokemusta, ja suoritetun sertifikaatin. Kookax:lla saimme Data Vault 2.0 -projektin toteutettua ja tuon sertifikaatin ja osaamisen myötä voi löytyä suuntaviivoja jatkoon.

Nöyrästi totean, että datainsinöörillä on edelleen paljon kehityttävää ja omassa osaamisessaan kehitettävää, mutta rehellisellä ylpeydellä totean myös, että intoa ja taitoa siihen kehittymiseen on olemassa. Pari vuotta sitten, jos minulta tätä olisi kysytty, en olisi noin sanonut. Koin olevani päivittämätön, epäkurantti ja vanhentunut. Näin ammatillisen tulevaisuuteni ja tekemiseni 2018/19 vuosien aikana ihan jossain muualla kuin koneiden, ohjelmistojen saati tietokantojen parissa, jota kuitenkin tähän astisella noin 20-vuotisella työurallani olen eniten tehnyt. Toki yrittäjyys ja taloushallinnon koulutus sekä elämänkokemus ovat matkan varrella avanneet muitakin suuntia kokeiltavaksi, ja kokemuspohjaa alkaa olla.

Aika Kookax Oy:n palveluksessa avaa jatkoon yhä kattavampia mahdollisuuksia. En voi absoluuttisella varmuudella sanoa, minkä parissa jatkossa työskentelen, mutta parhaimmillaan se sisältää paloja datasta, taloudesta ja terveydenhuollosta – ratkaisuja, pieniä ja suuria paloja ruudun takana, kohtaamisia ihmisten kanssa ruudulla ja ruudun ulkopuolella. Nyt uskallan hakea töitä paljon laajemmalla skaalalla kuin ennen aikaani Anne-Maaritin palveluksessa. Kiitos siis hänelle luottamuksesta, ja ajasta, jonka aikana sain kehittyä ja tuottaa firmalle tuotoksia.

Vaikka sain antaa panokseni firmalle, koen, että olen ollut saamapuolella: saanut luottamusta, kartuttanut osaamista, suorittanut asioita. Saanut uusia kokemuksia. Ei sitä ikivanhalla ohjelmistotekniikan insinöörin paperilla tai taloushallintotradenomin paperilla, jonka turvin ei olla esimerkiksi päivääkään ole tehnyt kirjanpidon töitä kirjanpitäjänä, tee paljoakaan työmarkkinoilla. Sen sijaan, ajantasaisella työkokemuksella ja ilmeisen kysytyllä sertifioinnilla tekee!

Edelleenkään, ne eivät työllistä yön yli, mutta ne avaavat ovia, päästävät vähintään kynnykselle asti. Nimittäin ennen tätä kevättä voisin sanoa, että headhunterit ovat elokuvamaailmaa tai kutakuinkin joulutonttuihin verrattavissa olevia olentoja. Toki, termit saattavat vaihdella, vaikkapa rekrytointikonsultiksi tai vastaavaksi. Kun suorittamani sertifikaatin laitoin LinkedInissä julkisuuteen, olen tänä keväänä jutellut puhelimessa, Google Meetissä ja Teamsissä sellaisten kanssa. Perhana sentään: heitä on useampia, ja ihan aitoja ihmisiä ovat. Ehkä olen itsekin ollut oikeassa – osaamiseni on ollut vanhaa, se on pitänyt päästä päivittämään. Kun sitten edes osittaisen päivityksen nykypäivään pääsi tekemään (vaikka prosessi on kesken), oletkin halutumpaa työmarkkinatuotetta.

Sellaista, johon olet itsekin uskonut, halutessasi tehdä työtä, kouluttautua ja kehittää itseäsi. Sellaista, joka voi puutteistaan ja vajavaisuuksistaan huolimatta löytää paikkansa avoimilta työmarkkinoilta jatkossakin. Sitä en tiedä, onko työttömyyteni tällä kertaa päivien, viikkojen vai kuukausien mittainen tässä koronan runtelemassa työmarkkinaraossa.

Sen kuitenkin tiedän, että ainakin ensimmäiset ovat raoittuivat huomattavasti nopeammin kuin edellisissä työnhakukokemuksissani. Ja uusilla tavoilla, ilman itsensä tyrkyttämistä. Nimittäin erinäisten nopeiden käänteiden ja keskustelujen jälkeen olin eilen myös työhaastattelussa. Siitä seuraavia jatkoja ja muita mahdollisia suuntia hahmotellessa on ihan hyvin aikaa vedellä nakkeja, simaa ja vappumunkkeja – ja työtulevaisuuteensa ja taloudelliseen toimeentuloonsa voi suhtautua aiempaa rennommin mielin.

Hyvää vappua!