Olen miettinyt tässä kuluvana vuonna, sattuneesta syystä, onko se elämä nyt niin erilaista. Tai että millaista se elämä nyt sitten on. Älkää pelätkö, tekstistä ei ole tulossa mikään syväluotaus filosofiaan eikä elämän tarkoitus todellakaan tule löytymään tätä tekstiä lukemalla.

Miksi ei? Siksi, että syvällisyys hukkuu siihen, että yksi innoituksen lähde tähän tekstiin oli, kun vaimo tuossa yhtenä päivänä katsoi telkkarista sarjaa Erilaiset/muunlaiset/samanlaiset teinimummoäidit kanavalta LIV/Nelonen/tai mikälie. Jotenkin näissä nykyisen asumisjärjestelyjen olohuoneessa ei voi telkkarilta välttyä ja vaikka karvainen mies olenkin, niin en niin(kään) karski, että uskaltaisin sieltä telvisiosta katsoa kolmannen futismatsin putkeen antamatta sitä kapulaa emännälle. Jos sen tekisin, voisi sanaton YYA-sopimuksemme heiketä tai palvelu huonontua.

Nimittäin yhteistyötä ja avunantoa ainakin minä elämässäni tarvitsen. Kai avioliitto kaipaa joskus ystävyttäkin. Ja erilaisuutta. Sitä voi lähestyä monella tapaa. Erilaiseksi voi syntyä. Erilaiseksi voi joutua. Erilaiseksi voi haluta. Sellaiseksi voi myös ryhtyä. Tai asioita voi tehdä eri tavoin. Niitä voi myös joutua tekemään eri tavoin. Tai päästä tekemään. Näitä erilaisuuden muotoja kaikkia on ilmennyt meidän perheessä vuonna 2020.

Tämä ei varmaan joulukuun alkaessa voi olla vielä mikään vuosikooste, sillä ainakin minulla on joulukuuksi vielä tekemättömiä, tehtäväksi sovittuja ja suunniteltuja asioita. Näin kello kymmenen maissa joulukuun ekana on teot vielä vähissä vaikka fysioterapiassa olen ehtinyt käymäänkin. Siitä huolimatta vuoteen 2020 on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisuutta.

Aloitetaan alkuvuodesta. Työllistyin. Vuoden työttömyyden jälkeen. Täysin erilaisiin töihin, missä olin aikoihin ollut. Olkoonkin, että tietyiltä osiltaan se oli paluu vanhaan, mutta voi, kuinka erilaisesta kulmasta. Vaan eihän se erilaisuus siihen loppunut. Päämäärä ja visio on selkeä, mutta (ja tässä kohtaa kirjoitusta mainitaan vuoden suurin muuttaja) korona on tehnyt siitäkin reitistä mutkikkaamman. Välillä on painettu kaasu pohjassa, ja autourheilutermein mentäisiin enemmän kiihdytysautoilun puolella. Välillä ollaan menty tasanopeusajoa, suunnistusta ja välillä autoslalomiakin vissiin. Tavoite ja kohde on työssä ja työnteossa edelleen kirkas, mutta on työmielessä koronakin ajanut meidät tekemään asioita toisin. Emme pääse helpolla emmekä kaasu pohjassa, mutta mennään sitten nöyrästi ja tavoitteellisesti erilailla.

Onhan sitä kulkutauteja ollut ennenkin, toteaa moni minua vanhempi. Tai onhan näistä nuhista selvitty ennenkin. Niin varmaan onkin, mutta kuten aiemmin kirjoitin, minun noin 40-vuotisessa tähänastisessa elämässäni tämä korona on yhteiskunnallisesti Suomen näkökulmasta suurin koko väestöä koskeva myllerrys. Henkilökohtaisesti olen edelleen sitä mieltä, vaikka korona ei ainakaan toistaiseksi ole meidän perhettä koetellut mitenkään rankasti. Molemmat aikuiset olemme kutakuinkin normaalin työnsyrjässä kiinni eikä vielä ole taloudellisesti tiukkaa. Lapset ovat saaneet käydä sitten kevään koulussa ja eskarissa ja perheen uusin tulokaskin saatiin maailmaan alkusyksyllä niin sanotuissa normaalioloissa. Ennen kaikkea, olemme olleet kaikki terveitä, vaikka yksi meistä on sentään kertaalleen koronatestissä joutunut käymään.

Keväällä korona näkyi lähinnä etäkouluna ja paljona kotona olemisena meillä. Nekin vierailut, mitä oli, olivat lähinnä leikkipuistoissa. Muutoin näimme paria-kolmea lähisukulaista ja kevään edetessä lapset 1-2 omaa kaveriaan vuorotellen, mieluiten ulkona. Meidän perhe ei ehkä ole se kaikkein menevin, etenkään kun emäntä oli jo tuolloin raskaana. Siltikin oli hämmentävää huomata, kuinka paljon mekin loppujen lopuksi menimme ja liikuimme ja kävimme pienissä tapahtumissa. Jätimme tuon kaiken pois. Mielestäni kevään tilanne näytti vakavammalta kuin millaisena se sitten kesään mennessä lopulta toteutui. Myönnän auliisti olleeni ainakin silloin väärässä koulujen lähiopetuksen jatkumisen vaarallisuudesta. Kesähän meni oikein mukavasti ja tapasimme myös ihmisiä enemmän. Siltikin, kaikki toiminta oli yllättävän erilaista ja varovaista.

Siirryimme keväällä – ja nyt uudestaan syksyllä – pääsääntöisesti ostamaan ruokaostoksemmekin verkkokaupasta. Pääosin se on toiminut hyvin, mutta muutamien liian pian vanhentuvien tuotteiden vuoksi ”äänestimme” jaloillamme ja meillä kävi vaimo kaupassa. Itse en henkilökohtaisesti tykkää kuitenkaan siitä 40-60 minuutin kuluttamisesta viikko-ostosten parissa kaupassa, edes maski päässä. Palaamme nykytilanteen (kuuntelen tässä kirjoittaessani Kymsoten infoa) valossa verkkokauppaan. Verkkokaupasta tuli hommatuksi myös joululahjat, ei oikein tuo Black Friday fyysisesti napannut.

Tämä, jos mikä on ollut meille erilaista vuonna 2020. Olemme usein käyneet perheenä kaupassa, harkiten, viikko-ostoksilla. Opetettu lapsille tuotteiden hintoja, ruuan kustannusta ja käyttäytymistä kaupoissa. Nyt ei. Mutta tämänkin muutoksen voi mielestäni nähdä mahdollisuutena. Toinen, mikä muuttui, on perheemme ravintolakäynnit ja matkustaminen. Ne olivat käytännössä pois. Kesällä kävimme muutamassa pikkukahvilassa. Keväällä sen sijaan pyrimme tilaamaan nouto- tai kotiinkuljetusruokaa muualtakin kuin pizzerioista, jotta vähäisellä panoksellamme auttaisimme pienyrittäjiä pysymään pystyssä. Silti, Excelistäni on nähtävissä, että tästä kategoriasta olemme joutuneet säästämään. Kesällä tapasimme toki kavereita ja tuttavaperheitä sekä sukulaisia enemmän kuin keväällä tai mihin nyt loppusyksy ja alkutalvi antaa mahdollisuuksia. Mutta esimerkiksi hotelliyöpymiset ovat tänä vuonna nollassa.

Ymmärrän siis jo oman käyttäytymiseni ja kulutukseni muuttumisesta, miksi tietyt toimialat ja useimpien alojen pienyrittäjät ovat – sallittakoon se henkilökohtaisessa blogissa – helvetin tiukoilla. Se, minkä olen ravintoloista, matkustuksessa ja auton bensassa säästänyt, olen sijoittanut kotiin. Kuten todettua, meillä oli jo kevään ”koronasulun” aikaan tiedossa, että kolmas lapsi tekee tuloaan. Se muutos, se erilaisuus vaati täällä kotona sisustamista uudelleen ja meille aikuisille muuttoa olohuoneeseen, jonka olemus täytyi muuttaa makuuhuoneeksi, jossa mahtuu oleskelemaan. Lisäksi, etätyötä erityisesti suosivassa tilanteessa täällä täytyi mahtua vielä työskentelemäänkin. Kevään osalta kahden aikuisen, nyt minun. Kannatan muuten vahvasti etätyötä (normaalissakin tilanteessa) siellä, missä niihin pystytään. Täysin tiedostaen, että kaikki eivät pysty!

Tämän sanottuani, sanon myös sen, että täältä blogien ja Teams-kokousten takaa, minä jos kuka kaipaan myös ihmisten ilmoille. Tahdon tavata ihmisiä! Jutella kasvotusten, höpötellä, vaikka sitten maskin takaa. Noin kuukausi sitten jännitimme, uskallammeko pitää poikamme ristiäiset niin, että meiden perheen lisäksi voidaan ottaa mukaan kummit, mummit ja mammat. Lopulta päädyimme tulkitaan, että maskit päässä mennään ja porrastaen, isohkossa tilassa. Kannatti. Sillä nyt tästä ei tiedä, missä ollaan kolmen viikon tai edes kolmen kuukauden päässä. Kontakteja ei kuitenkaan voi olla niin paljoa, että useamman henkilön tapahtuman järjestäisin. Lapsemme kolmesta kummista, joita pidän minulle ja perheellemme läheisinä ihmisinä, yhtä en ollut tänä vuonna aiemmin ehtinyt tapaamaankaan, toisen aikaan ennen koronaa ja kolmatta sitten nimenomaan siellä leikkipuistossa. Että onhan tämä erilaista. Hyvä, että tuli pidetyksi.

Ihmisten ilmoilla on kiva käydä. Pari viikkoa sitten järjestettiin Kouvolan Vammaisjärjestöjen kokemustoimijoiden tapaaminen, eräänlainen koulutus. Vaikkakin täysi päivä maski päässä (paitsi kahvit ja ruoka, en vetänyt pillillä), niin antoisa päivä. Nyt voimaan astuneiden rajoitusten myötä oli tuossa muodossaan varmaankin viimeinen toviin. Mutta hienoa oli huomata, kuinka erilaisia me jokainen, erilaisine vammoinemme olemme. Yksilöitä, yksilöllisiä. Että niin se on avun- ja tuentarvekin on. Mutta jokainen meistä – ja varmaan teistä vammattomistakin – on yksilöllinen, erilainen. Yhdestä kulmasta se on erilaisuutta.

Silti, en halua määritellä vammaisuutta erilaisuuden lähteeksi. Ainakin omalta kohdaltani se on toki selvää, että kohtaan erilaisia haasteita erilaisissa asioissa kuin joku toinen. Erilaisuus on kuitenkin aina mahdollisuus. Olenko minä erilainen, kun vammaisena olen kolmen lapsen isä. Olenko erilainen kun olen työssäkäyvä. Olenko jo erilainen, kun olen perheellinen. Tai olenko erilainen, kun kykyni pukea itsenäisesti ainakin vasen sukka tai kenkä heikkenee ja tulen tarvitsemaan tulevaisuudessa enemmin apua tai jopa avustajaa?

Ehkä olen, ehkä en. Riippuu vastaajasta. Itselleni olen yksi toisten joukossa. Samanlainen. Erilainen. Muunlainen. Toisenlainen. Niinkuin varmaan se ”erilainen teiniäitikin” tv-ohjelmasta on… Kukin omista terveen itsekkäistä lähtökohdistaan ja tarpeistaan, mutta kun meistä kukaan ei ole toistaan kummoisempi, sillä oli koronaa tai ei, jossain vaiheessa me tarvitsemme kuitenkin yhteiskuntaa, yhteisöä, sukulaista, kaveria, tuttavaa – toista ihmistä! Yhteen kuulumista, yhteistä toimintaa.

Joten minä jatkan ainakin mielelläni samanlaista erilaista elämääni. Joku voi kategorisoida minut erilaiseksi vammani vuoksi, joku umpijääräpäisen luonteeni. Otsikon mukainen erilainen elämä on tällä hetkellä sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Siitä tulee erilaisuus, sopeutumiskyvystä. Eihän tämä koronavuosi mikään suuri hurraahuutojen vuosi ole ollut, mutta elämän tämäkin on mahdollistanut. En minäkään ole mikään suuri kasvomaskien ystävä, mutta käytän, jos se turvaa edes jotakuta. Sitä paitsi, minua se jopa kaunistaa, kerrankin olen muodin mukainen. Uskallan olla erilainen samanlainen. Sitä toivon myös muilta, sillä mäkin haluan tulevaisuudessa lähelle sitä entistä normaalia ja kanssakäymistä. Siihen saakka, jos faktat yhteisen hyvän nimessä osoittavat että jääkiekkoilijan munasuojat suojaavat kanssakulkijaa koronalta tai voin suojata itseni pukeutumalla balettihameeseen, hankin käyttööni molemmat! Toisin sanoen, pyrin noudattamaan todettuja ohjeita, vaikka niissä kieltämättä edelleen epäjohdonmukaisuutta ilmenee.

Toivon sitä sinultakin. Tiedätkö, mitä toivon tässä joulua odotellessa vielä enemmän? Sitä, etten törmää missään julkaisuun balettihameen suojaavasta vaikutuksesta. Munasuojat olisi helpompi kestää. Mutta kestetään yhdessä vielä tätä erilaista tilannetta, erilaista elämää!