Hyvää tätä vuotta! Hyvää vuosipäivää työttömyydelleni.

Edellinen säännöllinen palkkatyöni päättyi 31.12.2018. Sanoin hivenen tuota aiemmin silloiselle työkaverilleni, että koko vuotta 2019 en aio työttömänä viettää. No, toimeton en suinkaan ollut mutta palkatun työn näkökulmasta tässä kävi kuin kävikin näin, että 2.1.2020 työttömyyteni viettää vuosipäivää. Ansaittua vai ansaitsematonta, en nyt ota kantaa. Sen sanon, että 2019 tarjosi kokemuksia ja koettelemuksia. Välillä jopa jouduin toteamaan, että se keskeisin identiteetti ei ole sittenkään työnhakija vaan se on isä ja aviomies – jottei totuus unohtuisi. Väittävät monesti ihmiset, että päivääkään ei vaihtaisi pois. Paskaa jauhavat. Pystyn omasta vuodesta 2019 nimeämään monta tapausta, jonka vaihtaisin, jos voisin.

Älkää käsittäkö väärin: Vuonna 2019 täyttyi 40 vuotta. Jokaiseen niistä mahtuu yksittäistapauksia tai -tilanteita, jotka vaihtaisin pois tai tekisin toisin. Silti, kokonaisuudessa en muuttaisi minäkään mitään. Ehkä se sanonta tarkoittaa sitä. Sillä jokainen virhe, moka ja onnistuminen – ja kaikki siltä väliltä, ovat olleet kasvun ja kehityksen paikkoja, koko reilut 40 vuotta. Jokainen päivä osaltaan on tuonut minut tähän, tällaiseksi, joka olen.

Vaan, eipä mennä liian filosofiselle tasolle. Koska ne tuppaavat tuolla ”maitokaupassa” rahaa kyselemään, niin faktahan on, että toimeentulonsa on jokaisen jostain revittävä. Vuonna 2019 sen lähde oli minulle lähinnä ansiosidonnainen työttömyysturva. Useampaan otteeseen oli lähellä onnistua sen muuttaminen, paluu palkkatyöhön. Oli hyviä hakuja, hyviä haastatteluja, kalkkiviivoille kariutumisia. Firmojen ja virastojen rekrytointiprosesseista tuli jälleen uutta kokemusta, äärilaidasta toiseen – siis myös sinne hyvään, olkoonkin ettei minua rekrytoitu.

Minun vahvoja mielipiteitä on kritisoitu, kyseenalaistettu, kehuttu. Kiitos kaikista niistä. On totta, että nykymaailmassa on hivenen riski olla mielipiteellinen – sitä sarkastinen skeptikko, kyyninen pohdiskelija tulee herkästi väärinymmärretyksi. Kuitenkin, niiden takaa löytyy elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa positiivisesti realistisella otteella suhtautuva äijä. Toisekseen, olisin hajuton, mauton, väritön, viraton ja toimeton ellen uskaltaisi mitään sanoa. Sellaisella ei kukaan mitään tee.

Jokunen työnantaja on haukkunsa ansainnut: niin umpisurkeasti on rekrytointeja hoidettu. Ellei haukkuja kestä, on turha vikistä minulle. Minä tuskin hävisin, vaikken sellaista työpaikkaa saanutkaan. Ja mielipiteellisenäkin olen korrekti, ketään ei julkisesti ”lyödä” nimellä. Kiitokset ja kehut voin vastavuoroisesti jakaa nimelläkin, kuten tein pari blogikirjoitusta aiemmin.

Siihen mielipiteellisyyteen ja näkyvyyteen – sen ansiosta tulin huomatuksi. Työnhaussa erittäin tärkeää, sanoisin. Yhtään väheksymättä tuuria ja muita sattumatekijöitä. Minulle on avautumassa mahdollisuus. Toki, vielä en nuolaise. Elämässä ja työelämässä sattuu ja tapahtuu, joten en vieläkään suostu liikaa avaamaan tulevaa – joudutte odottamaan ainakin seuraavaa kirjoitusta. Mielipiteellisyyden lisäksi kun pitää hyödyntää tilannetajua. Lukea se, milloin sanotaan ja etenkin se, milloin ollaan hiljaa – ja kun sanotaan, niin mitä.

Jos ”Päivääkään en vaihtaisi pois” -sanonta (ainakin minun elämässäni) tarkoittaa kokonaiskuvaa, niin ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”, pitää sitten yksityiskohtaisemmin paikkansa. Mielipiteellinen persoona pitää mielipiteensä ominaan ja edistää työnantajansa asiaa ja edustaa työnantajaa – korrektisti ja neutraalisti. Mutta, persoona ei saa kadota silloinkaan!

Nimittäin, tylsällä ja terättömällä Leinosella ei kukaan tee mitään. Eikä minusta lukuisten työnhakujeni kautta ole tulossa harmaata virkamiestä, johon taitaisin myös soveltua, tarpeen vaatiessa. Korostettakoon, että liki on pitänyt. Ja mainittakoon, että juuri kukaan tuntemani virkamies ei ole kovinkaan harmaa. Joten kaitpa se niin on, että työelämässä työt hoidetaan asiallisesti ja tyylillä, vaikka pesoona saakin näkyä.

Niin, nyt näyttää vahvasti siltä, että teen lähiaikoina paluun työtä tekevään kastiin. Pessimisti ei pety, ja mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Silti, nyt näyttää hyvältä. Todennäköiseltä. Vielä täytyy kuitenkin odotella sopimusteknisiä juttuja ja asioiden varmistumisia, ennen kuin voi juhlistaa muuta kuin työttömyyden vuosipäivää.

Tässä kohtaa luotan kuitenkin vahvasti siihen, että työttömyyteni vuosipäivä jää ainutkertaiseksi ja teen eräänasteisen paluun, kuitenkin täysin uudesta vinkkelistä, uuden toimialan ja toimintamallien pariin. Oppimista ja sopeutumista on paljon. Vaan jos hyvin käy, saan tilaisuuden kehittää ja kehittyä. Saan hyödyntää vahvuuksiani ja rakentaa uutta. Saan työttömyyteni poikki. Eikä tässä vielä kaikki…

Nimittäin: oleellisinta ei ole se, mitä saan ja mitä se on tai voi olla minulle. Vaan se, että pääsen paikkaan ja tilanteeseen, jossa tekemiselläni ja kehittyvällä osaamisellani voin jälleen olla hyödyksi. Työnantajalle, muille ihmisille. Työn kautta. En pelkästään olemalla isä tai vapaaehtoistoimija – vaan toimimalla jonkin asian osaajana.

Mikä se asia on, siihen palataan tuonempana kun asiat ovat varmoja. Nyt hyvää työttömyyden vuosipäivää minulle. Toivottavasti – jopa oletettavasti – vuosi jatkunee työntekijän eikä -hakijan roolissa ja juhlapäivä tänään on viimeinen laatuaan.

Juhlistan sitä korrektisti ja tylsästi mustalla kahvilla ja uudenvuodenjuhlinnasta jääneillä perunalastuilla.