Mennyt viikko on vierähtänyt kurssilla ja tapaamisissa, kaupoissa ja kyläillen. Antia ja tuloksia on aika avata kenties vasta joulun jälkeen. Sen sanon kuitenkin, että jänniä aikoja elän minäkin. Toiveikkaita.

Koko vuosi 2019 meni kuin menikin ilman säännöllistä työtä. Vuosi 2020 saattaa alkaa aivan toisenlaisissa merkeissä, ja toivottavasti alkaakin. Joulupukin käsissä se ei ole eikä pelkkien toiveiden. Faktakaan se ei ole mutta mahdollisuus se on. Jos se on toteutuakseen, pääsen tekemään jotain uutta ja uusvanhaa, perehtymään mielenkiintoisiin asioihin ja edistämään jotain ihan muuta kuin mitä tänä vuonna ehdin esimerkiksi kuvitella.

Elämä, eikä näköjään työelämä, kulje saati kuljeta mitenkään suoraviivaisesti – edelleenkään. Ehdin tässä orientoitua edellisten töiden pohjalta ja tänä vuonna käymieni haastattelujen hivenen ohjaamana tekeväni ”jotain ihan muuta, jotassain ihan muualla”. Ehkä teen, ehkä en. Vaan parhaimmillaan teenkin jotain, joka sivuaa riittävän vahvasti sitä, mitä olen tehnyt ennen. Uudella tulokulmalla. Mahdollisuudella kehittää. Kyvyllä ja halulla kasvattaa pientä isommaksi.

Jos tämä on toteutuakseen, kuten toivon, en voi sentään edelleenkään todeta, että kyllä työnantaja tulee kotoa hakemaan. Ei tule. Luokse se oli mentävä, kutsusta. Vaan liki liippaa. Tapasin mahdollisen tulevan työnantajani siltä pohjalta, että pidän julkisesti ääntä siitä, kuka olen, mitä teen ja mitä voisin tehdä. Olen avoimesti minä, minut voi ja saa löytää.

Minut on löydetty. Tekemiseni, kirjoitukseni, blogini ja sen esille nostaminen on nähty. Niin, että se on tuottanut mahdollisuuden. Se, pääsenkö tekemään, on sitten yksi seuraavista askelista. Sitä odottelen rauhassa joulun, kenties vuoden vaihteenkin yli.

Työnhaussa monelle hakijalle tulee lunta tupaan useampaan otteeseen, ja kuvainnollisesti sitä voi kasautua oven eteen reippaamminkin kuin tässä loskasäässä ikinä. Loppuvuoden juhlapyhiä kohden on kuitenkin erittäin mukavaa mennä positiivisten fiilisten kautta.

Jos jotain työnhausta haluan sanoa vaikkapa teille kohtalotovereille: Tehkää siitä tavalla tai toisella erittäin näkyvää! Ei me välttämättä olla jenkkityyliin ylivoimaisen parhaita näköalapaikkojen valtaajia missään – mutta hyviä tekijöitä ollaan, ja tehtävää on.

Se on jo satavarmaa, että työttömyyteni ja työnhakuni tällä erää viettää vuosipäivänsä. Oletan, että toista sellaista sille ei eteen tule, tavalla tai toisella. Juuri nyt haluan luottaa siihen ensimmäiseen tapaan, jonka askelmerkein tunnusteluja töistä tällä viikolla kävin: näkyvä työnhaku kannattaa, teitä saatetaan kysyä töihin.

Tuloksia odotellessa, lähden tästä vielä yhden kummilapsen luo kylään, noudan joulukuusen… enkä kirjoita yhtään työhakemusta. Silläkin uhalla, että ”tunnustan” TE-toimistolle, että meinaan olla jouluviikon ei-aktiivinen työnhakija. Tai ainakin tähtään nyt vain siihen, mistä on jo keskusteltu. Muilta osin vietän niin laiskaa joulua, että minua laiskempi jouluna on vain huomenna uuniin pääsevä kinkku. Jatkan kirjoitteluani joulun jälkeen ellen koe kinkun kohtaloa.

HYVÄÄ JOULUA!