Kerro mitä kaikkee työnhakijan tulee olla?

Juhannus tuli, juhannus meni. Siinäkin, tärkeimmät roolit: isä ja aviomies. Yhä vieläkin. Vaikka yksien mielestä olen ankara paskapää, toisinaan tylsä kieltäjä. Vaimon mielestäkin jotkut olisivat jo laittaneet eropaperit mutta kuulemma olemme pitkämielisiä molemmat. Jaa-a, mene ja tiedä.

Mutta joo, mitä lie pitkämielisyys noin määritelmänsä puitteissa mutta en minä ainakaan hötkyile, en säntäile enkä sählää. Johtuuko siitä sitten, että kaksi noista ei oikein fyysisestikään onnistu, jonka vuoksi yrittää kolmatta välttää. Toisekseen, olen ihan varma, että fyysinen vammani on hieman tasapainottanut luonnettani, ja tekee minusta rauhallisemman ja maltillisemman kuin muuten olisin. Pakko ajatella ja analysoida ennen kuin toimii vaikka se insinööriaivoissa kahdelle ovaalia puolen kierroksen erolla kilpaa ajavalle aivosolulle kipeää tekeekin.

Eipä se juhannus muutosta tuonut työnhakuun, ei vähentänyt eikä lisännyt. Yksi hakemus oli laitettava menemään oikein väkisin kun sellainen te-palveluista osoitettiin. Kyllä minä sinnekin haluaisin mutta vain oikein ehdoin. Heidän ilmoituksessaan haettiin hommaan kokenutta: minut on koulutettu – siihenkin. Aikanaan oman firman puitteissa pintaraapustelin sitäkin aihetta. Mutta, ei, minulla ei ole siitä täyspäiväistä työkokemusta kahta vuotta. TE-toimistokin sen tietää. Silti osoittaa sinne hakemaan.

Nämä ovat kaksipiippuisia juttuja. Pitäisi uskaltaa hakea niitä mihin ei ole valmis osaaja. Olen hakenut tässä nykyisessä työnhaussani useampaankin. Päästen sellaisista kahteen haastatteluun, tulematta valituksi. Toisaalta, uskon edelleen oppimiskykyyni, olisin näissäkin paikoissa pärjännyt ja tuottanut tulosta työnantajalleni. Tuottaisin varmasti tässä minulle osoitetussakin työpaikassa, mikäli sinne pääsen mutta tarvitsisin aikaa oppia ja kehittyä.

Sitä ei kaikkialla ole tarjota. Tulosta, from day one. Koen hakeneeni tähän tilitoimistoon turhaan. He ilmoittivat, että hakenevat kokenutta, niin ja niin paljon kokenutta. En ole semmoinen. En täytä sitä ehtoa. Eikä minulla ole mahdollisuutta jättää hakematta.

Vaan työnantajalla on oikeus vaatia sitä valmista osaajaa, hehän sen palkankin maksavat. Oikeudesta piittaamatta, sopivia ja päteviä olisi varmasti tarjolla helkutin paljon enemmän kuin moneen paikkaan annetaan ymmärtää. Näennäisesti ”liikaa koulutetut” tuupitaan heti pois: eiväthän he tällaista perusduunia tee, tai kuitenkaan siinä kauaa pysy. Tokkopa edes tosissaan työpaikkaa hakevat.

Pikku vinkki työnantajille: olen vakavissani jokaisessa hakemuksessa, jonka jonnekin päin laitan. Tässäkin, jossa en mielestäni täytä kyseisen tilitoimiston jokaista vaatimusta. Näitä täytyy uskaltaa laittaa muutenkin kuin pakotetusti mutta jos työnantaja etsii kokenutta osaajaa, kannattaako sinne pakkotarjota sellaista, jolla ei sitä ole. Jälkimmäinen vinkkinä te-toimistolle. Paljon mieluummin päätän itse, milloin koitan kaataa vaatimusaitoja ja vakuuttaa pätevyyttäni.

Olen todella tylsä mies – näistä on löydettävä keskitie, jota kulkea, joskin rohkeasti. Sitä koitan tässä harjottaa. Hakea työtä, johon pystyn. Hakea haasteita, joihin voin kasvaa. Hakea työtä, jolla elättää perhettäni, joka rutisee tylsyyttäni.

Olen siis hakenut paikkoja, joissa on yhtä jos toista nimikettä. Paikkoja, joiden oletettu palkkataso vaihtelee vajaasta kahdesta tuhannesta neljään tuhanteen euroon kuussa. Kaikkia niitä olisin valmis vastaanottamaan, ja niitä vastaan töitä tekemään. Toki, suhteutan toivottua ja oletettua palkkaa mielessäni työn vaativuuteen, haasteisiin ja tarjoamaani hyötyyn tulevalle työnantajalle. Sekä sillä palkalla toimeen tulemiseen. Palkkatyön haluan, ilmaistyötä osaan tehdä muutenkin ja konkurssivelkaisesta ei yrittäjänä ole toimimaan.

Iskä on tylsä kun se ei vie minneen. Iskä on ihan paska, kun se kieltää kaiken. Iskä on huono, kun mennään vain ilmaisiin paikkoihin.

Niin on. Iskä on inhorealisti. Iskä on tänä vuonna tuonnut nettona perhetalouteen rahaa noin 600 euroa kuussa vähemmän kuin viime vuonna, ja jopa 800 euroa kuussa vähemmän kuin toissa vuonna. Toki osa kuluista riippuu myös työssä käymisestä, mutta kun ne tulot eivät ole koskaan olleet järin suuret, on tuon pudotuksen sopeuttamisessa ollut tekemistä perhetaloudessakin. Näyttäisi nyt onnistuvan, ilman, että suoranaista puutetta on mistään. Selkeää kuitenkin on, että kaikki extra perheessämme on kustannettu noilla ”iskän töistä tuomilla lisäsatasilla”.

Ja vaikka hyvä on ollakin isä, myös lastensa koettelema ja luova – olisi hyvä olla työssäkäyvä isä. Palkkatyöläinen. Työntekijä. Asiantuntija. Kehittäjä. Ei välttämättä tällä kokemuksella vielä ihan joka asian mutta monen kuitenkin.

Nuorempi lapseni on kysynyt useasti: ”Mihin se sun työpaikka oikein on mennyt, kun tuollahan se on?” (Kävin ex-työpaikallani työkavereita moikkaamassa viime viikolla).

Niin. Ei ne työpaikat mihinkään katoa. Siellä ne jossain on, yhä edelleen. Joskus ihmetyttää, miten niihin löytää kun pitäisi erottua milloin 10, milloin 256 hakijan joukosta edukseen. Mutta siellä se jossain on. Tässä kuussa on tullut kaksi sellaista hämmentävää automaattikirjettä, josta olin aivan varma, että pääsen käymään haastattelussa asti. Mutta valinta ei kuitenkaan kohdistunut minuun.

Ennen pitkää se kohdistuu. Nyt auki olevista hauista kiinnostavin on eräs valtiollisen toimijan projekti, toivottavasti siinä pääsee käymään ainakin haastattelussa ja mieluusti työllistyy sinne. Toisaalta, yhtä kiinnostava on sellainen ”hakematon”, keskusteltu paikka, jonka kohtaloa odottelen. Mennäkö töihin valtiolle vaiko kaverille – vai jonnekin näiden välille? Kummassakin (ja kaikissa niiden väliltä) on omat haasteensa, ja hauskuutensa, uudet asiansa. Palkka varmasti ihan erilainen, toisiinsa verraten muttei kummassakaan kynnyskysymys. Kumpikin kykenee maksamaan palkkaa, jolla perheeni elätän.

Mutta vielä menee aikaa omaa pätevyyttään todistellen, sopivuuttaan vakuutellen, jotta ne pääsee näyttämään ja tekemään. Sopiva ja pätevä tekijä, kokenut ja maltillinen odottelija. Joka olisi jo mielellään tunnollinen tekijä, kykenevä kehittäjä.

Niin, se isän ja aviomiehen rooli – se hoituu työssä käyvänäkin. Ei tuo vaimo mielipiteelliselle miehelle ole vielä avioeropapereita laittamassa. Enkä mie ole noita mielipiteellisiä lapsia myymässä. Vaan jatkan niitten kanssa kesän viettoa, joka nyt ei eri näkökulmista sitten kuitenkaan ole niin kauhean tylsä.

Ehkä sittenkin ihan sopiva ja pätevä kesä. Siltikin, Suurlähettiläät tekivät aikanaan biisin, ”Mitä miehen tulee olla?”. Sen hengessä, minua kiinnostaisi tietää, mitä työnhakijan tulee olla? https://www.youtube.com/watch?v=laaoZ-_YnFc