Pätevä, sopiva, kokenut – tai jotain

Kerro mitä kaikkee työnhakijan tulee olla? Juhannus tuli, juhannus meni. Siinäkin, tärkeimmät roolit: isä ja aviomies. Yhä vieläkin. Vaikka yksien mielestä olen ankara paskapää, toisinaan tylsä kieltäjä. Vaimon mielestäkin jotkut olisivat jo laittaneet eropaperit mutta kuulemma olemme pitkämielisiä molemmat. Jaa-a, mene ja tiedä. Mutta joo, mitä lie pitkämielisyys noin määritelmänsä puitteissa mutta en minä ainakaan…

Numeroiden logiikkaa – ja kumppanin hakua

Hoh-hoijaa. Kello on tässä vaiheessa 7:47 aamulla. Olen nyt kuudetta kuukautta työtön. Edelleen, kahden lapsen isä, kahden koiran isäntä ja vain yhden vaimon aviomies. Yhtään enempää en kestäisikään, ainakaan vaimoa ja koiria. Ensimmäistä ei edes laki salli, ja toisten osalta heräsin 3:45 ihanaan tuoksuun, koiranpaskan hajuun, enkä ole sittemmin nukkunut. No, hajun lähdettä paikallistaessani laitoin…

Sitkun, mutkun, eikun, voikun…

Tässä kesän tullen mietin taas, kuinka monta kertaa sitä joutuu asioita siirtämään. Tai kuinka monta kertaa asioiden siirtämistä perustelee jotenkin itselleen – oli perusteet realistisia tai ei. Ensin sanoo: ”sitten kun…” – perustelee jonkin asian tekemättömyyttä sillä, että ”mutta kun…”, kieltää asian toteuttamisen sillä perusteella, että ”ei kun…” ja lopulta joutuu toteamaan, että ”voi kun”….