Joskus on niitä aamuja, jolloin työttömänkin on syytä nousta ylös aiemmin, kuin oli aikomuskaan. Olen kyllä koko vuoden pitänyt itseni sellaisessa arkirytmissä kuin olisin töihin menossa, mutta tänään oli parempi nousta parran lyhennykseen, suihkuun ja hampaiden pesulle jo ennen muuta perhettä ettei unet ihan liian villiksi mene.

No, mainittakoon alkuun, että unien keskiössä oli Porsche. En kyllä yleinsä mitään märkiä autounia näe, vaikka niin kutsutuksi autoihmiseksi tunnustaudunkin. Kuitenkin, olen reilusti yli 20 vuotta sitten ilmoittanut, että jos tulen joskus miljonääriksi (tarkkaan ottaen jos omaisuuteni arvo ylittää yhdeksän miljoonaa silloista markkaa), ostan Porschen. Joo, tiedän, olisi maailmoja syleilevämpiäkin käyttökohteita olemassa. Ainoa oikea Porschehan toki on aito 911 mutta taitavat ehtiä niinkin perinteisen mallin lopettamaan ennenkuin minä omaisuutani kartuttamaan. Viime yönä näin kuitenkin unta punaisesta Porsche Panamerasta, en tiedä miksi. Niille, jotka eivät autoa tunne, linkki Porchen mallisivustoon tästä.

Jotenkin uneni jälkeen epäilen, että kyseinen Porsche ei edelleenkään ole sovelias auto metsästyskäyttöön, ”mettäautoksi”, jollaisena sitä unessani käytin. Mutta ensimmäistä kertaa olen ajanut Porschea edes unissani, haaveeni täytyy siis olla askeleen lähempänä. Tähän asti suurin Porsche oli mittakaavaa 1:24 ja musta 911, mutta nyt siis punainen Panamera unissa.

Nooh, ei muuta kun mettälle. Seurueeseen meikäläinen, Annika, vaimoni ja äitini – ja seitsemän walesin springerspanielia. Siinä meidän mettäseurue. Meillä kotona on yksi walesi ja Annikalla niitä on lisää mutta seittemää walessia niistäkään ei muodostu, ei vaikka nappaisi kotoa yhden ”englannin serkun mukaan”. Joku koirista voikin olla varsin pätevä mettällä. Mutta vajavaisen käsitykseni mukaan tuosta ihmisseurueesta yksi osaa ja saa käsitellä aseita, ja osuu sillä vaikkapa sorsaan. Toinen meistä osaa ladata aseen, ja ampua sillä tiiliseinän kautta kaverin polveen, joten asetta ei kannata sillekään luovuttaa. Eli, yksi seurueesta takuulla viihtyy ja on kuin kotonaan metsässä ja metsästämässä. Toisen käytännön ymmärrys metsästä rajoittuu siihen että pitää olla näköyhteys hiekkatiehen ja ralliautoon. Kolmas seurueesta viihtyy metsässä ensimmäisen tavoin ehkä marjojen ja sienten perässä, mutta aseista ja ralliautoista se ei tajua mitään. Neljäs ei välittäisi kummastakaan, mutta voisi samoilla metsän hiljaisuudessa loputtomiin, jos vain saisi. Joten ihan luontevaa metsästysporukkaa siis. Jonkun mettämökin pihaan mä sen Porschen sain tungettua mutta valitettavasti sitten heräsin tältä reissulta.

Katsoin kelloa, enkä tohtinut vielä nousta aamutoimille, etten herätä muuta perhettä suotta. Torkahdin. Nyt sain unessa tekstiviestin, joka tuli jostakin 010-alkuisesta numerosta. En valitettavasti muista sen tarkkaa sisältöä mutta pääpiirteet kyllä: ”Ai et saanut töitä, et ole tainnut laittaa tarpeeksi hakemuksia. Yrittäisit edes, ’yrittäjä’. Laita vaan niitä lappuja menemään kyllä me niitä täällä luetaan. Terveisin, Jenny ja ’kaverisi’ työvoimatoimistosta! Hah haa… Töitä, tuolle muka!”

Ai perkele! Kyllä se nyt vaan parempi tosiaan nousta, tuumasin. Puoli tuntia myöhemmin kummasteltiin, että kuin mie nyt noinkin aikaisin ylhäällä, tänään kun ensimmäinen ”pakollinen” meno on pojan nouto esikoulusta pois päin, kunhan vaimo ja lapset ensin omiin töihinsä päätyvät ja loput menot odottavat kokouksen muodossa vasta illalla. Tuumasin siinä vaiheessa vaimolle vain, että ei sitä pidempään uskalla nukkua, liika lepo tekee ihmisestä selvästi ihan sekavan! Selitän sen sitten vaimolle myöhemmin.

Nautin perheeni kanssa aamupalan ja kun he ovat yhteisesti ovesta poistuneet, istahdan lukemaan uutisia mutta harhailen ajattelemaan menneitä lähipäiviä ja viikkoja ja summammaan yhteen työnhakuani. Kävin viikko sitten työvoimatoimistossa päivittämässä tilanteeni, kohta täyttyy neljä kuukautta työttömyyttä. ”Nautin” ansiosidonnaista. Paskat minä mitään nauti, haluaisin jo tehdä jotain hyödyllistä. Muutakin kuin olla isä, aviomies ja vapaaehtoinen sinne tänne, yhtään niitä väheksymättä. Mutta kaikkeen siihen kykenen työn ohessa. Sanoin työvoimatoimiston tapaamisessa, että pyrin täyttämään kaikki aktiivisuuden sisällölliset ehdot, vaikka valitettavasti vammaistukeakin ”nautin”, jonka pitäisi estää työttömyysturvan rahallinen leikkuri, jota ei saa leikkuriksi sanoa. Silti, haen koko ajan aktiivisesti töitä, ja haluan täyttää kaikki muutkin aktiivisuuteen liittyvät ehdot. Näinpä ilmoittauduin palveluun, että voimme etsiä piilotyöpaikkoja asiantuntijan avulla, mihin oma verkosto ei ulotu. Ja kaikki apu toki kelpaa, vaikka omia verkkojakin on vesillä mutta ei ne työpaikat välttämättä niihin tartu.

Toissapäivänä laskin työhakemukseni. Tämän vuoden puolella haettuja paikkoja, tai no, tehtäviä oli jonkin verran yli kahdenkymmenen, muutama paikoista samalle työnantajalle. Olen hakenut pitkää, pätkää, ja pitkää pätkää sekä ihan kesätöitä. Todellisuudessa muutaman päivän työssä ei olisi omalla kohdallani hevon vitun järkeä. Toisaalta, tästä eräs teurastaja on todennut, jotta ei se hevon vittu mitään tiedä. Mutta tuon tietää sekin. Silti, noin käytännössäkin kaikki mihin olen fyysisesti kykenevä, kelpaa. Paitsi – toistaiseksi – päätoiminen yrittäjyys. Konkurssin myötä olevia ulosottovelkoja on vielä rekisterissä sen verran, ettei kelpaa. Maksan mielummin yrittäjänä epäonnistumiseni pois, ennen kuin yritän uudelleen. Kaiken kaikkiaan, kun oli selvää, että edellinen projektini päättyy, olen viime marraskuun lopulta saakka hakenut hakemuksin yli 30 työpaikkaa. Kolmessa haastattelussa olen ollut tähän mennessä, ja niistäkin on otettava mukaan positiivisuus. Kun pääsee haastateltavien joukkoon, pääsee joskus myös tavoiteltuun työhön.

Olen ollut aktiivinen muutenkin, käyttänyt verkostoani. Tarjoutunut töihin, ja taidanpa olla tässä myös menossa suunnittelemaan työtä – itselleni ja muille. Yksi karkeasti ottaen ”valmiiksi puhuttu”, kaatui kyseisen työnantajan yt-menettelyihin, eipä sinne uusia tässä vaiheessa. Muut ovat vielä asteella, puhetta vain, mutta sitähän meillä riittää. Nämä numerot ja faktat tajuttuani naurahdan viimeiselle unen pätkälleni.

Olen saanut aina TE-palveluista hyvää palvelua, vaikka faktapohjaista muutakin juttua kuuluu, mutta itselläni on hyviä kokemuksia. Niin työttömänä, yrittäjänä kuin yhteistyökumppaninankin. On mulla sieltä toki 15 vuoden takaa huonokin kokemus. Suositeltiin pysymään eläkkeellä (vammaistuki + työkyvyttömyyseläke), silloin n. 3 000 mk, ja sittemmin jotain suunnilleen 600 euroa, kun olen viimeeksi saanut. Ei, minun kunnianhimollani ei siinä pysytty, en ole työkyvytön enkä ole edelleenkään. Eikä tuolla rahalla olisi mitään rakennettu, perhettäkään. Toki, ei varmaan olisi velkojakaan, joten suosituksen antaja sikäli oli kyvyistäni yrittäjänä parempi visionääri kuin minä. Mutta olisinpahan aika paljon kokemattomampi egoisti, suomeksi kusipää, jos olisin elänyt vain noilla tuilla. Ei sovi meikäläisen luonteeseen.

No, lukisia kokemuksia rikkaampana tässä ollaan, ja lätistään niitä puheena ja tekstinä teidänkin näytöille. Ja ihan kiva paikka se TE-toimisto on, eikä sieltä todellakaan ole sellaista viestiä unen ulkopuolella tullut mutta kaitpa tässä pitää entistä kovemmin yrittää, täysin uusilta aloilta, eikös? Et oo Annika viel mettälle kysyny mukaan ja soittanu? Noi muut, vaimo ja äiti ehtivät tavoitella jo ennen kahdeksaa aamulla, joten ei tässä kai kellään osallisella mitään hätää ole?

No, Porsche Panameraan mettäautoksi en oikein usko. Haaveeni on ihan muualla. Tällä hetkellä mm. onnistuneissa kokouksissa ja palavereissa, niin esikoulun, harrastetoiminnan kuin taloyhtiönkin suhteen. Tavoitteet on järjellisen, hyödyllisen ja palkallisen työn löytämisessä. Ja mitä autoihin tulee, saahan sitä haaveilla, mutta reiluun pariin kymmeneen vuoteen on mahtunut jotain paljon kansanomaisempaa: Honda Civic, Toyota Corolla, Skoda Octavia ja nyt Seat Leon. Kaikki ovat kohtuullisesti elleivät hyvin palvelleet, ja yhtä maltillisena pysyvät tavoitteet myös jatkossa. Totta, haaveet saavuttaa vain tavoittelemalla, ja tavoitteet töitä tekemällä. Mutta mennään nyt porras kerrallaan, ja tavoitellaan sitä työn tekemistä, työhönvalmentajakin kun jo soitti tapaamisajan ensi viikkoon.

Ei muuta kuin unelmoimisiin. Ens yönä varmaan saan tekstarin jossa lukee, että ”…unen näit!” Lähettäjää arvuutellen.