Eilinen sunnuntai oli monella tapaa hieno päivä. Kaunis auringonpaiste, lämmin, mukava keli. Itseäni vaivasi kuitenkin flunssa. Eipä silti, en minä hiihtänyt olisi itse kuitenkaan, niistä on aikaa noin 30 vuotta on olen väkisin tavallisille suksille kyennyt. Mutta halusin nähdä muksuni hiihtämässä. Edellisen päivän olin katsellut niitä leikkimässä rallireitin varrella. Siitä en tiedä, näkivätkö Kannuskosken liepeilleillä…
Kuukausi: helmikuu 2019
Kärttyisät vammaiset
Milloin mielensäpahoittaja, milloin optimistis-pessimistinen jorinoiden kuuntelija. Joskus kärttyisä vammainen, säännöllisesti työnhakija ja suht pysyvästi vapaaehtoistoimija. Pohjimmiltaan tämä blogi on luotu työnhakuun ja nyt olen taas työnhakija. Työtä on ollut haussa nyt puolitoista kuukautta, mutta vielä on tullut vain ohilaskuja tai hutikuteja. Siitä nyt en niin ihmeissäni ole, että esimerkiksi KELA:n paikkaa ei ole auennut –…
