Nyt ei kirjoiteta töistä. Eikä työnhausta, mennään sujuvasti sivuston yleisen teeman ulkopuolelle. Se pommi ei räjähtänyt niissä, joten nyt mennään vammaisuuteen ja siitä johtuviin oheistarpeisiin.

Pohjustuksena mainittakoon, että minä en ole fyysisten rajoitteideni vuoksi asepalvelusta koskaan suorittanut ja räjähdetekniikan tuntemuksenikin rajoittuu vahvasti Hollywood-elokuvien katseluun. Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma: Kun pommi räjähtää käsiin, sitä on aika mahdoton koota räjähtämättömäksi. Mikä pommi siis räjähti: Vaikeavammaisten kuntoutuspommi, räjäyttäjänä KELA.

Kyllä. Samojen fyysisten rajoitteideni vuoksi olen oikeutettu KELA:n maksamaan kuntoutukseen, voimassa olevan kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Kyllä, nautin siis yhteiskunnan – eli muiden veronmaksajien maksamaa palvelua. Kyllä – tarvitsen sitä. Ja ei, minulla ei ole varaa siitä kokonaisuudesta omasta pussistani työssäkäyvänäkään maksaa. Mutta se, vaikeavammaisen fysioterapia pitää minut työkykyisenä, toimintakykyisenä – ja tällä hetkellä myös työssäkäyvänä veronmaksajana. Sellainenkin ihminen siis nauttii etuoikeutetusti hyvinvointiyhteiskunnan palveluista – yhteisin verovaroin. Jos tämä tuli jollekin yllätyksenä, pahoittelen. Kukin meistä käyttää jossakin elämänsä vaiheessa yhteiskunnan maksamia tai vähintään tukemia palveluita. Jos joku rohkenee muuta väittää, mitä luultavimmin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta havaitsee aikanaan puhuneensa paskaa niin että suussa maistuu pahalle. Joten, koen tarvitsevani yhteiskunnan, tässä tapauksessa KELA:n, kautta maksettua kuntoutusta, pystyäkseni cp-vammaisena ihmisenä itsenäiseen liikkumiseen ja toimimiseen.

Mutta itse pommiin: Sen räjähtämistä ei vielä myönnetä. Tammi-maaliskuussa todetaan, että Ohhoh, vituix män. Mut mänköön. Mikä siis on menossa pieleen, näin cp-vammaisen keski-ikäisen mielensäpahoittajan mielestä?

Meille on syntymässä palvelutyhjiöitä. Vähintään alueellisia, vähintään väliaikaisia. Mutta onko mikään niin pysyvää kuin väliaikainen? Vielä KELA ei ole asiakkaitaan eli meitä kuntoutuspalveluiden käyttäjiä muutoksista tiedottanut. Koska lienee tiedottaa, mutta palveluntuottajien sopimukset katkeavat vuodenvaihteeseen. Ne, jotka eivät saaneet uutta palvelusopimusta eli toisin sanoen putosivat pelistä pois, eivät voi enää vuoden vaihteen jälkeen palvella KELA:n maksamia kuntoutujia.

No, markkinatalous ja kilpailutus toimii näin, ja yhteiskunnalla ei ole varaa kaikkeen. Sen minäkin vähinnä ekonomistisilla osaamisillani ja konkurssitaustallani ymmärrän. Kilpailutuksessa on voittajia ja häviäjiä, ja edullisesti pitää pystyä toimimaan. En kiistä sitäkään.

MUTTA: Kansaneläkelaitoksen muutettua kilpailutusperusteitaan, kuten esimerkiksi Iltalehden artikkeli tältä aamulta kertoo, pelistä pudotettiin pois tahallisesti tai tahattomasti kokeneita ammattilaisia, painottaen erityisen vahvasti vain hintaa. Tämä on johtamassa siihen, että alle kolmen kuukauden varoitusajalla (ilman virallista tietoa ja KELA:n viestintää siitä vielä) moni lapsi, kuten kaltaiseni aikuinenkin, joutuu etsimään uuden hoitopaikan. saadakseen esimerkiksi tarvitsemansa fysioterapian.

Tämäkään ei olisi ongelma. Tilanteet muuttuu, elämä etenee. Mutta ongelma muodostuu siitä, että me palvelua tarvitsevat emme tule sopimaan määrällisesti palvelua tuottaviin yrityksiin. Omalle seudulleni eteläiseen Kouvolaan on epävirallisten tietojen mukaan käymässä niin, että palveluntuottajayrityksiä jää alueella tasan yksi. Onnea vaan heillekin asiakasruuhkassaan, vaikka itsekin kenties sinne pyrin, kunhan asiat saavat virallisen tolan. En halua tai edes pysty käymään Kotkassa tai Lahdessa asti fysioterapiassa kahdesti viikossa, jos ja kun aion nykyisenkin työni jälkeen ainakin asua ja mieluusti myös työskennellä Kouvolassa.

Normaalisti, kilpailutuksessa on voittajia ja häviäjiä. Mutta nyt, voittajatkin ovat häviäjiä. Palveluntuottajat tulevat ruuhkautumaan, rohkenen väittää. Esimerkiksi itse en usko, että kuntoutukseni vuoden vaihteen jälkeen jatkuisi kaksi kertaa viikossa tauotta. Jaksanko uskoa siihenkään, että se tauon jälkeenkään jatkuu kahdesti viikossa, vai vähennetäänkö näissä kustannussäästöpaineissa myönnettyjä kuntoutuskertoja. Luulen, että näennäisen selviin asioihin tulee vielä saakutin monta blankettia täytettäväksi ja esimerkiksi tämän karvanaaman liikkuminen kangistuu entisestään. Siitä sitä sitten säästöä syntyy kun ei pystykään täysipäiväiseen työskentelyyn heikentyvän liikuntakykynsä vuoksi. Toisaalta, vain muutos on pysyvää, ja se on meille kaikille sama.

Ja muutos olisi ollut edessä joka tapauksessa: moni ammattiosaaja eläköityy. Yksityiset palvelumarkkinat ovat syntyneet kun kunnallista toimintaa ajettiin useassa erässä alas, ja nostettiin väliaikaisesti aikanaan ylös. Todettiin, että julkisen oheen tarvitaan myös yksityistä. Noh, optimisti sanoisi, että kunta tulee hätiin ja tarjoaa maksusitoumuksen. Toteampahan vain, että milläköhän määrärahoilla, ei se siihen muutokseen ole varautunut. Ja miksi olisi, pitäähän jokaisen maksaa omista palveluistaan, vai miten se nyt meni, kun meitä pisteytetään?

Sote on niin vaiheessa, että siitä ei ratkaisijaksi ole. Nyt kilpailussa pois pudonneet yksityiset tekevät muita ratkaisuja – ketkä eläköityvät, ketkä hakeutuvat muihin toimiin, mutta KELA:n muuttunut kilpailutus nopeuttaa markkinoiden muutosta – ja tulee tavalla tai toisella jättämään asiakkaat palvelutyhjiöön. Kaikki tyhjiöt täyttyvät aikanaan mutta se ei ratkaise lyhyen aikavälin ongelmia.

Nyt KELA kertoo mainitussa artikkelissa, että tutkii kilpailutuksen. Toisin sanoen, hämmentää sekavaa tilannetta edelleen. Pahimmassa tapauksessa sotkee sen lopullisesti, yrittämällä kasata räjähtäneen pommin uudelleen. Yksityiset palveluntuottajat tekevät omat johtopäätöksensä ripeästi. He eivät ole vaikeavammaisen fysioterapeutteja enää 1.1.2019 ja sopeuttavat toimintansa siihen.

Meidän asiakkaiden on vain sopeuduttava. Ja tyydyttävä sitten siihen mitä on saatavilla. Osaajia jää, mutta heitä jää liian vähän. Korvaavaa ratkaisua ei ole mietitty, en ainakaan tiedä, että olisi. Säästöjä syntyy, mutta palvelu huononee. Ja sen hintaa ei ole vielä laskenut kukaan. Tiedotus epäonnistuu aina, paitsi vahingossa: asiakasrajapintaakin olisi kannattanut lähestyä jo ennen kuin tieto tulee lehdistä julkiseksi. Osoittaa heille, kuten kilpailutuksessa pärjänneille ja siinä pudonneillekin toimijoille, mihin ja miten asiakkaat tulee ohjata.

Löydän kuntoutuspaikkani jostakin, pystyn liikkumaan jatkossakin (jotenkin). Joku sen maksaa, ehkä osan itsekin suoraan, en vain veroina. Minulle ongelma on jo olemassa mutta virallisesti en voi tehdä oma-aloitteisia ratkaisuvaihtoehtoja – vielä. Muiden asiakkaiden tavoin, olen hetkellisesti tuuliajolla. Siitä yhteiskunta maksaa hintaa pitkällä aikavälillä. Ja kukin meistä tavallaan.

Pommi räjähti jo – sitä ei voi perua. Tipahtaneet reagoivat, kilpailutuksen voittajilla ei osalla ole vielä tietoakaan, mikä heitä odottaa. Ja loput tulevat toimeen olemassa olevin asiakkain. Mutta missä on tila meille, jotka siirrymme? Tulevassa SOTE:ssa? Silläkin on siivottavaa tämän pommin jäljiltä, ja sitä tuskin kannattaa jäädä odottelemaan että hirressä roikkuva sote, on se kuuluisa jokin, joka tekee sen jonkin. Toiminta tarvitsee aina osaavat tekijät.

Nyt kustannusorientoitunut kilpailutus pudottaa markkinoilta paljon osaamista pois. Vaan lohduttaahan meitä, että KELA tutkii. Ei ku… KA-BOOM!