Terve! Eipä ole tullut tätäkään blogia ylläpidetyksi neljään-viiteen kuukauteen. No, toisaalta, täytyy muistaa, mikä oli tämän sivuston alkuperäinen tarkoitus: Kertoa itsestäni, ja työnhaustani – epäsuorasti tai suoraan työllistää itseni. Se tapahtui jo viime vuoden kesäkuussa.

Työstä, ja työelämästä on hyvin paljon hankalampi kertoa kiinnostavasti vaikka työ kiinnostavaa olisikin. On salassapitovelvoitteita, keskeneräisiä asioita, jopa liikesalaisuuksia. Eikä kaikista tuloksistakaan kannata ihan mitä vaan julkisuuteen huudella. Sen voi näin ensimmäisen kesälomansa loppupuolella kuitenkin tyytyväisenä todeta, että niitä tuloksia on sentään aikaiseksi saatu, insinööritaustaiselle ihmiselle kelpaavia mittauskelpoisiakin. Lomalla, hivenen irti siitä arjesta, on syntynyt muutama ajatuskin, miten niitä tuottaisi lisää. Pelottavaa sinänsä, insinöörille syttyy ajatus.

Ja olen, lomastani huolimatta, katsonut sähköpostini satunnaisesti kuten olen luvannut. Pomolle täsmennettäköön, satunnaisesti tarkoittaa loman puolivälin perjantaita ja eilistä päivää – jotta tiedän, missä mennään elokuun osalta tärkeiden ja kiireellistenkin asioiden kanssa. Olen siis jopa melkein noudattanut käskyäsi unohtaa työt mutta silti täyttänyt lupauksen seurata työsähköpostia satunnaisesti. Tiedänpähän ainakin, että työtä riittää – ja nautin loppulomastani vielä paremmin. Sanotaan näin, että sähköpostien perusteella sattuma vaikuttaa moneen, ja vaihtoehtoja on lähdettävä etsimään heti töihin palattua, jotta elokuun palikat ovat kohdallaan.

Vaan, eipä ressata siitä. Nimittäin, olen osannut olla lomalla. Paljon – PALJON – paremmin kuin yrittäjäaikanani. Olen jopa rentoutunut, jos nyt hirveän kireä olen ollutkaan sitten firman metsään menneiden parin viimeisen vuoden (tai ennen niitäkään). Loma, aito loma. Tämä on ensimmäinen. Yrittäjänä sitä oli näennäisesti viikon-pari tässä jossain kohtaa heinäkuuta lomalla – JOS oli. Nyt olen ollut. Työpuhelin on ollut kiinni, toimittuaan loman alun reissuilla hetken navigaattorina. Lomalla oleminen on tehnyt hyvää.

On ehditty näkemään kavereita. Ei tietenkään kaikkia, eikä ihan niin paljon kuin suunniteltiin mutta hyvin kuitenkin. Luotan siihen, että elämää on jäljellä loman jälkeenkin. On ehditty hivenen reissatakin, vaikka yhteistä lomaa vaimon kanssa ei osunutkaan kuin se viikko. Testattu samalla vaimon nimissä oleva uusi auto. Pienempi se on kuin Skoda oli mutta palvelee nyt meidän perhettä varmasti muuten hyvin. Jossain kohtaa viranomainen ansaitsee myös kiitoksen: ulosotolle kiitos ymmärtäväisyydestä ja yhteistyökyvystä. Vaikka tässä konkurssipohjaisena ulosottovelkaisena on hieman kynnetön apina tekemään ihan mitä vaan, niin luovia ratkaisuja saa sentään synnyttää – myös siviilissä.

Olen ehtinyt olemaan myös lasten kanssa – ihan toisella tavalla kuin arjessa. Opettavaista, puolin jos toisin. En miä sillä, olen ns. osallistuva isä muutenkin, mutta tuo tyttäreni on ollut niin äidissä kiinni olevaa sorttia, että minua hivenen jännitti, miten lasten kanssa kolmisin selviämme kolme viikkoa. Kun se kolmas on nyt puolivälissään, voidaan todeta, että hyvin on mennyt – ja eilinen ja tämä päivä vielä helpommin, kun lapset ovat mummin ja vaarin luona. 😉

Mutta kyllä ’isi’ – jollaiseksi tyttö minua väkisin kutsuu, vaikka pojalle ’iskä’ olenkin, ja kovasti tytöllenikin koitan opettaa olevani – sittenkin osaa paljon. Isi kelpaa kuin kelpaakin pyllyn pyyhintään. Isi osaa laittaa aamupalaa. Isi löytää monta leikkipuistoa (tosin karvanaamainen keppi-pomppu-ukko-puistosetä saattaa vieraampia lapsia pelottaa). Isi jopa kävi Repovedellä, ja pääsi riippusillasta yli. Ohhoh, isi onkin mukana KAIKESSA ja isi PYSTYY tekemään. Tosin, itsehän sen olen tiennyt, eikä pärjäämättömyys edes ole vaihtoehto – tässäkään asiakokonaisuudessa.

Se mikä minua jännitti etukäteen, oli, että entäs jos lapset tekevät yhteistyötä keskenään – eivätkä minun kanssa. Nopeampia ne ovat kuin minä. Ketterämpiä ne ovat kuin minä. Ehkä ne ovat paikoin ovelampiakin. Puolellani on kuitenkin pari seikkaa: olen kuitenkin – vielä – ennakointikykyisempi. Ja toisekseen, vaikka lapsemmekin osaavat huutaa, kiljua ja karjua (vaimo myös), on minulla vielä perkeleellisen kova ja perheeni kovin ääni. Pahoittelut niille mummoille, joissa herätin paheksuntaa Manskilla ja Tykkimäen huvipuistoon mennessä – vaan kun tälläsellä keppikävelijällä on mukanaan vauhdikkaat vajaa kolme- ja reilu viisivuotiaat, jotka ennättävät n. 50 metriä edelleni ja ovat juoksemassa työkoneen alle, niin kyllä se ’perkele’ sieltä kajahtaa aika kuuluvasti neljättä pysähtymiskäskyä tehostamaan. Ronskista kielenkäytöstä ja apinamaisesta ulkokuorestani huolimatta olen niiden ihmislasten hyvinvoinnista vastuussa oleva, näennäisen täysjärkinen isä. Joten, jos sitä rujoutta tarvitsee pelätä tai paheksua, niin nitrot ja korvatulpat ensi kerralla mukaan – koiranne muuten pysähtyi siinä missä lapsenikin.

Näennäinen täysjärkisyys perustuu siihen, että jos helpolla haluaisin päästä, tuskin lähtisin lasteni kanssa liikkeelle ilman ”apuvoimia”. Niitäkin on loman aikana käytetty – kiitos kaikille heille. Mutta kun – haluan, perkele! Mun lapsia, niiden kanssa touhutaan kaikkialla ja kaikkea, aina kuin mahdollista. Se, jos mikä on tässä lomailussa ollut antoisaa – kokonaisvaltaista, hauskaa, kinastelevaa, nahistelevaa… sittenkin, onnistunutta.

Itsekin olen lepäillyt, ja vähintäänkin lunastanut lasten ja muiden suuntaan sen, mitä lomaltani olen lupaillut, ”sitten kun on aikaa…” – olen myös taloyhtiön ja joitain omia juttuja saanut hoidettua, joihin ei varsinaisesti muka ole arjessa aikaa. Poitsille taisin yhdessä asiassa tuottaa pettymyksen: Jos noi kelit eivät oikeasti tuosta lämpene, Leinonen ei spastisine lihaksineen luonnonvesiin tänä vuonna uskaltaudu. Lupailin, että mökillä mökkireissulla menisin mutta menemättä jäi. Sukelsin minäkin jonnekin, nimittäin märältä terassilta saniaspuskaaseen. ”Iskä, mitä sinä siellä teet?”

Tjaa-a. Vaikea sanoa. Sen sijaan sen tiedän, että eilen nautin Juicesta Iitissä, aiemmin Eemelistä Korvenkylässä. Tänään nautin lomapäivästä, kiristän kengännauhat ja lähden lenkille. Huomenna nautin taas lapsista kotona – ja kummipojasta kyläilemässä. Ja jos viikon loppupuolesta on tulossa niin lämmin kuin luvataan, jossain kohdin nautin kylmän oluen – nautin vaikkei tulisikaan. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla töissä.

Elämää, onnistumisia, fiiliksiä, sukelluksia. Sellaista on loma, perkele!