Aloitin opiskelut vuoden 2013 syksyllä – teemalla konkurssipohjalta taloushallinnon tradenomiksi ja töihin, joista joku muu maksaa palkkaa kuin minä itse. Asetin tuolloin erinäisiä tavoitteita: 1) kaatunut firma, ja ulosottovelat eivät saa kaataa tahtoa tehdä ja toimia. 2) Töitä olen tehnyt ennenkin, teen vastakin. 3) Työllä pitää elää, siis siitä saatavalla korvauksella. 4) Velat tulee maksaa, maksukyvyn mukaan, tietyssä ajassa. 5) Aion edelleen olla mies, ja isä, läsnä perheelle. (Lässyn lässyn, mutta totta).

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi piti olla suunnitelma – jos ehkä toinen ja kolmaskin. Opiskella halusin nopeasti ja tehokkaasti. Jotta velkaa voi lyhentää, tarvitsen joko lottovoiton tai paikan palkallisessa työelämässä. Kumpikin näistä on omalla tavallaan haastavaa nyky-Suomessa, siitä todisteena jo itsessään nämä sivut. Tosin, myös siitä, että toinen niistä onnistui – nämä sivut yhtenä työkaluna.

Opiskelin nopeasti. Halusin tehdä töitä samalla. Sain harjoittelupaikkani. Vuoden 2013 syksystä 2014 kevääseen olin opintopisteinä laskien suorittanut reilut puolet tulevasta tutkinnostani. Tavoitteen mukaista, voin olla siitä edelleen tyytyväinen. Seuraavan tavoitteen saavuttamiseen tarvittiin ihan puhdasta tuuriakin: Lotossa en voittanut mutta sain olla töissä kesällä 2014 kokonaiset neljä kuukautta. Alan töitä, työharjoittelua ja opinnäytetyön runko ajatellen taloushallinnon koulutusta. Hyvä niin. Harjoittelusta maksettiin palkkaakin, pientä, mutta palkkaa kuitenkin. Ulosottokin sai jo siivunsa. Ehdin olla myös kotona, läsnä, konkreettisesti murehtimatta kertynyttä velkaa ja persiilleen mennyttä firmaa. Tässä kohtaa alkoi tuntua, että töissä on kivaa, vaikka työ onkin aina työtä. Niin kauan, kun se mahdollistaa elämän ja tavoitteet, siitä on syytä tykätä.

Olihan harjoittelupaikassani ja siellä tehtävässä työssä puolensa ja puolensa, kuten nyt missä tahansa. Vaan selvää on, että työ tulee tehdä hyvin – pyrkiä kehittämään ja kehittymään. Oli aika asettaa uusia tavoitteita. Olin ollut töissä vuonna 2014 neljän kuukauden ajan, ja vielä myöhemmin kuukauden lisää – siinä välissä sain keskittyä perheemme uuteen tulokkaaseen, toiseen lapseemme – ja tietysti opiskeluihin. Päätin saada ne pakettiin vuonna 2015, jotta voisin keskittyä töissä olemiseen – jota oli tarkoitus kartuttaa enemmän kuin kuluneena vuonna.

2014 vuoden loppu aina elokuulle 2015 olikin melkoisen hullu vuosi. Täysipäiväisesti ja suhteellisen täyspäisesti töissä yhtäjaksoisesti seitsemän kuukautta yhtä aikaa opiskellen. Opiskelut pistettä vaille valmiiksi keväällä ja keskittyminen töihin, ja odottelemaan valmistumista syksymmällä, kunhan tilintarkastuksen kurssi koulussa järjestettäisiin. Tietyllä tapaa tavoite oli täynnä – mutta tyhjän päällehän sitä sitten jäi kun työsopimusta ei enää jatkettukaan. Onneksi syksyn voi vielä jollain lailla täyttää opiskeluilla ja työhakemuksilla – tottahan se on, että (työ)elämä on pätkittäistä, mutta kyllä se tuolloin – anteeksi vaan – vitutta ettei jatkumoa tullut. Opinnoista valmistuminen ja vimmattu työnetsintä tuli. Tuolloin vielä tulokseton sellainen. Alkuvuodesta 2016 tuli sentään kuukauden työnpätkä jälleen, sekin tuntui hyvältä. Mutta vain sen kuukauden. Organisaatiomyllerryksessä ja jatkuvissa säästöpaineissa vaan ei ollut työtä tarjota. Ei sen väliä, mitä tai miten teit. Joten takaisin työnhakuun!

Kävin minä velkaneuvonnassakin, ulosottomiehen juttusilla käytyäni. Kun sen ajan sinne velkaneuvontaan sitten saa, niin ei, ei sellaiseen ole asiaa, ja pitäisi olla vakituinen työ. Missähän halvatussa sellainen tänä päivänä majailee? Ja joo, jos minulla sellainen olisi, oman matematiikkani mukaan selviäisin veloistani ilman neuvontaakin. Yrittäminen oli kallis harrastus, jossa tuli ihan itse mokattua. Mutta talouden ja eurot – ainakin yksilötasolla ymmärrän hyvin yhä edelleen. Tiedän, että kun olisi töitä, saan velkanikin maksettua.

Mutta oli edellisen työnantajan tilanteella, ja velkaneuvonnan vierailulla sekä ulosottomiehen tapaamisella yksi vaikutus: Äärimmäinen ärsyyntyminen siihen, etteikö täältä muka tekijälle löydy palkattua työtä. Olin jo tuohon mennessä hakenut paikkaa, jos toista mutta nyt oli räväköidyttävä. Provosoitava. Oltava julkinen. Haettava jotain, jota ei ollut ennen hakenut. Oli kevät, ja olin vailla työtä. Tehnyt sitä työtä vuodelle 2016 vasta kuukauden – ei ne velat lyhene ja tavoitteet sillä täyty!

Syntyi nämä sivut, yhtenä työkaluna työnhakuun. Siitä nämä blogikirjoitukset enimmäkseen kertovat. Yllättävän nopeasti ne kertoivat myös työn saannista. Työtä on ollut niin, etten ihan täysin ole pystynyt pitämään lupaustani siitä, etten tätä kirjoittelua lopeta. Uusille urille heittäytyminen on vaatinut panoksensa, jotta tämän työn tekee kunnolla, aikaa kirjoitteluun ei ole ollut siinä määrin kuin töitä hakiessa.

Hyvä niin, sillä työ on keskiössä. Siltä liikenevä aika onkin sitten perheen, suvun ja kavereiden. Kirjoittaminen on kivaa mutta asioita on priorisoitava. Nyt ollaan kuitenkin uomissaan. Sillä tämä työ ja edellisen työnantajan alkuvuoden kuukausi mukaan lukien, olen tehnyt tänä vuonna kahdeksan kuukautta töitä. Ja ensi vuosi, ellei nyt ihan ihmeitä tapahdu – täyden vuoden – ja pääsen jopa lomalle. Se tavoite, palkatussa työssä oleminen on täyttynyt.

Nykyiset tavoitteet, tilanteen ollessa tuolta osin noinkin selkeä, ovatkin työn sisällöllisessä puolessa. Hanketta ja yritystukea tupaan – vuoden alusta lähden muun muassa rahoitusinfokiertueelle! Tänä vuonna olen hankkeeni puitteissa tavannut jo satoja ihmisiä, kontaktihenkilöiden määräkin lähentelee kahta sataa. Ruuvia kiristetään ensi vuodeksi, ja eiköhän Paikallista kasvua kyliin ja yrityksiin saada luotua entistä tehokkaammin!

Onnistunut työ ja työstä saatava palkka luo realiteetit, luontevan pohjan muulle elämälle. Tavoitteissa pysymiselle, kehittämiselle ja kehittymiselle: työn, itsensä, perheen… Joten kyllä, kun joku kysyy, niin töissä on kivaa, vaikka tulokset näkyvätkin viiveellä. On kiva tehdä töitä, saada asioita aikaiseksi.

Nyt on kuitenkin aika kiittää kuluneesta vuodesta ja tehdä ihan muuta kuin töitä. Pitää kertyneet ylityöt lähes nollille ja viettää loppuvuosi jo aiemmin mainittujen perheen, suvun ja kavereiden kesken!

Hyvää joulua ja menestyksellistä vuotta 2017! Tahdon, taidon ja tuurin kautta rakensin sellaisen vuodesta 2016 – niillä elementein teen sen myös 2017 ja toivon teidänkin tekevän. Nyt uunimakkaran ja tuoreen pullan ääreen, kinkun paistoon ja Pukkia odottelemaan. Pukki on kuulemma sairaana mutta josko se tervehtyisi aatoksi.

Se on ens vuoteen, vaikka töissä olisi kuinka kivaa! Morientes!