Myönnän että otsikossa on noin viikko ennakointia, neljä kuukautta nimittäin täyttyvät vasta kuun vaihtuessa. Kesäkuussa en edes tiennyt mitä leader on. Tai ”tiesin”, sen verran, mitä netistä olin lukenut. Siltä osin hyppäsin ihan uuteen maailmaan, uudenlaisiin työkuvioihin.

Saapuessani töihin, piti ruveta perehtymään leaderiin, sitä määritteleviin lakeihin ja säädöksiin. Mutta ennen kaikkea, ruvettiin toimimaan. Voitte uskoa, että en ollut ihan kotikentälläni rakentamassa linnunpönttöjä ensimmäisen täyden työviikon jälkeen. Nyt, nelisen kuukautta myöhemmin tiedän jo paljon enemmän, ja silti tiedän kuinka vähän tiedän. Vaikeasti ilmaistu, tiedän senkin – vaan auttaa itseänikin hahmottamaan tehtäväkenttäni ja toimenkuvani laajuutta.

Ei siinä mitään, että olin alkujaan mukana rakentamassa linnunpönttöjä. Koko kesän ja alkusyksyn olen etsinyt kymenlaaksolaista EKO-tuotetta. Jossain vaiheessa sellaisen löytyminen vaikutti toivottomalta, ja toteamus, että kartoituksessa nollatuloskin olisi tulos antoi lähinnä lohtua. Vaan, jos visiot hyväksytään, voi vähäisestäkin joukkiosta muodostua yhtenäinen kokonaisuus, josta syntyy alueellinen ekotuote, jollaista voidaan jalostaa. Saa nähdä mutta epätoivoinen en suostu enää olemaan. Yksi asiakokonaisuus vetämässäni hankkeessa saattaa saada konkreettisen tuloksen.

Siis linnunpönttöjä ja EKO-tuotetta? Kyllä, mutta vain kaiken muun joukossa. Myös hankeneuvontaa, asiakaspalvelua, yritysvierailuja, koulutusta. Leader on toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta, paikkakunnan parhaaksi. Näin on, vaikka sitä sääteleekin tiukat reunaehdot. Kaikkea kivaa, hauskaa ja mukavaa ei vain voida rahoittaa. Ne, mitä voidaan, teemme parhaamme.

Tällä hetkellä alueellamme suunnitellaan muun muassa nuorisolle suunnattua toiminnan rahoitusta ja kansainvälistä seikkailullista tapahtumaa. Väliin mahtuu kohtaamisia: virkamiehestä yrittäjään, johtajasta iäkkääseen käsityöläiseen, ja monta mielenkiintoista hankeideaa Inkeroisista Vuolenkoskelle. Oma toimialueeni on Pohjois-Kymenlaakso, käytännössä Kouvola ja Iitti, ja toimimme aidosti paikallisesti. Siitäkin huolimatta, esimerkiksi tämä viikko on vienyt minut vetämäni hankkeen puitteissa niin Mikkeliin kuin Haminaankin. Tässä kohtaa avainsana on yhteistyö: siihen toiminnassa pyritään, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti – kansainvälisestikin. Olipa toimijana sitten yhdistys, yritys tai viranomaistaho.

Tylsäksi saati yksipuoliseksi työ ei ole käynyt eikä käymässä. Insinööritaustaisena ex-yrittäjänä henkilökohtaisesti haasteellisinta on ollut kolme asiaa: 1) työn tulokset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä – jos näkyvät, 2) kaikkea hyvää ja kaunista ei voi hankkeistaa ja rahoittaa, vaikka kuinka tekisi mieli ja 3) jos luulet oppineesi jotain, erehdyt. Asiat eivät ole joko-tai, ne voivat olla sekä-että tai sitten ehkä. Tai sittenkin, ehkä eivät. Ja silti, sekavuudessaankin, niissä on logiikka. Se pitää saada selväksi myös hankehakijalle, asiakkaallemme.

Siiinäpä sitä, haastetta ja mielenkiintoa kerrakseen. Pohtimista ja tekemistä, toisinsanoen toimintaa ja työtä. Työtä, jossa projektipäällikkö on viihtynyt, ja alkaa vähitellen saamaan aikaan myös mittauskelpoista tulosta! Paljoltihan työ on sähköposteja ja palavereita, suunnittelua ja mahdollisen toiminnan käyntiin avustamista, muotoillaan se nyt vaikka näin – on sitten kyse yleishyödyllisen toimijan investoinnista tai yritystuista.

Mutta jottei virallinen palaveeraaminen nousisi liiaksi hattuun, täytyy tehdä jotain hullua. Siihenkin tässä työssä saa varautua. Tai, jos se on nousemassa hattuun, kannattaa varautua riittävän korkealla hatulla, kuten meillä tehdään. Kuvassa tekstin alla on Pohjois-Kymen Kasvun (työnantajani) toimistoväki, maskotti ja Kymenlaakson Kylät ry:n edustajat. Tarkennettakoon, että tällä kertaa minä en ole maskotti, Polku on.

Ja en, en todellakaan tiennyt, mitä kaikkea työssäni saan tehdä, ja millaisia asioita kohdallani vastaan tulee. Veikkaanpa kuitenkin, että kokinhattu ja olutpossuresepti Lähiruokamessuille ei tule jäämään viimeiseksi yllätykseksi.