EKO:a etsimässä

on

Mitä tekee projektipäällikkö? Suunnittelee? Johtaa? Päälliköi? Projektoi? Kylläpä kyllä, ehkä niitäkin. Suunnittelee aikataulujaan. Johtaa itse itseään erinäisiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin, pyydettynä ja pyytämättä. Päälliköi edelleen vain puhelintaan ja tietokonettaan, jotka molemmat ovat hankkeessani melkoisen aktiivisessa käytössä.

Pohjimmiltaan tämä työ on kuukauden vankalla kokemuksella erittäin antoisaa. Tämä ei ole välttämättä rutinoitunutta, vaikka onkin Wordin ja Excelin ”naputtelua”, palavereiden sopimista ja niiden pitämistä. Silti, hankkeet tuntuvat olevan ihan oma, minulle uusi maailmansa, johon olen nyt saanut perehtyä. Kesäajasta huolimatta olen ollut osallisena jo useassa tapaamisessa, luoden itselleni ja työlleni tarpeellista verkostoa. Kaikki tapaamiset eivät välttämättä suoralta kädeltä johda mihinkään, eivät kaikki viestit tai puhelut edes tapaamiseen – ainakaan vielä. Ne luovat kuitenkin pohjaa työlle tässä hankkeessa.

Yhteyshenkilöistä laskien kesäkuun kontaktien määrä oli kuitenkin kolmisenkymmentä. Kalenterini mukaan täysin palaverittomia päiviä löytyi kesäkuun arkipäviltä neljä. Näitä lukuja pidän uudessa projektissa aloituskuukauden saldoksi varsin hyvänä. Liekö sitten egoni taas esissä kun itseäni kehun mutta monesta asiasta olen kuullut, monesta hankkeesta keskustellut ja edustamani tahon sekä vetämäni hankkeen asioista kertonut.

Ego on löytynyt ja käytössä, olihan rakas vaimonikin kertonut minun olevan töissä ja pärjäävän täällä – jos ei muuten, niin suuren EGO:nsa turvin. Kiitos. Tai, ehkä. Onhan iso ego oikein käytettynä myös hyödyksi, onhan? Itse koen, että tuo oli vaimolta kuitenkin kehu, tosin olen jättänyt asian varmistamatta. Ego on työssä, vaan ei sen keskiössä. Nyt egon sijasta nimittäin etsin EKO:a, osana Pohjois-Kymen Kasvun Paikallista kasvua kyliin ja yrityksiin -hanketta.

Mitä se etsimäni EKO-tuote sitten olisi? Rajauksen mukaan se on jotakin kymenlaaksolaista ja ei-syötävää, ekologista. Sellaista kartoitan ja etsin, niin netissä kuin kylilläkin. Meille EKO:n etsijöille saa ja kannattaa myös ilmiantaa itsensä. Onko sinulla paikallinen, olemassa oleva EKO-tuote, sellaisen aihio tai piilevä idea? Ota rohkeasti yhteyttä, ja kerro meille, esimerkiksi Pohjois-Kymen Kasvun nettisivujen kautta.

EKO-tuotteiden kartoituksen tiimoilta eräs lista omassa elämässäni on jälleen yhden pykälän lyhyempi. Nimittäin ”koskaan ennen en ole” -lista. Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi olen nimittäin nyt ollut haastateltavana radioon. Tätä ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Uusi työ tarjoaa siis myös uusia kokemuksia. Toivon kuitenkin vilpittömästi, että tuokin julkisuus kasvattaa hankkeessa olevaa EKO:a eikä Leinosen pojan egoa. Haastattelun kuulleena olen vakuuttunut, että asia on onneksi näinpäin.

Jätä kommentti