Tämä vappuviikko vaikutti ensin varsin hiljaiselta työnhaun suhteen. Työhöntarjoutumiskirjeistäni ei ole kuulunut mitään mainittavaa uutta. Osaamista vastaavaa haettavaakaan ei ole liiemmin ollut tarjolla.

Tänä aamuna oli. En lähtenyt lenkille vielä, vaan tein muut aamurutiinit, joihin kuuluu avoimien työpaikkojen tarkastelu. Koska aiemmat haut sijoittuvat jo viime viikonlopulle, on tämä torstaiaamuinen tämän viikon ensimmäinen hakemus. Se on melko vähän mutta paikkoihin, joihin minulla ei ole mitään osaamista, on turha hakea.

Tänään hain. Hain töihin Kelaan, täällä ”meillä” on paikka auki, melkein kotikylällä. Tai ilmoituksesta voisi jopa päätellä, että paikkoja. Ei muuta kuin hakemusta sisään – Kelan sähköisen hakujärjestelmän kautta toki. Mutta toistan itseäni. En luota pelkästään niihin, kuten eräälle kelalaiselle viime viikolla kerroin. Siispä, toitotin itsestäni ja hakemuksestani vielä yhteyshenkilöillekin erikseen – kirjoitin hakemuskirjeen ja saatekirjeen. Enkä edelleenkään antanut sähköiseen hakemukseen minua suosittelemaan kykenevän kelalaisen nimeä. Sellaista ei taida olla. Aion päästä töihin ilmankin.

Se, mihin aikomukseni riittää, jää nähtäväksi. Tämä oli seitsemäs hakemukseni Kelaan yhdeksässä kuukaudessa. Ne – silloinkin sähköiset – hakemukset ovat kohdistuneet Kymenlaakson lisäksi mm. Hollolaan ja Lappeenrantaan. Kertaakaan minuun ei ole vielä oltu yhteydessä. Tästä johtuu epäluottamukseni pelkkään sähköiseen hakujärjestelmään. Työpaikkaa en odota nytkään, vaikka toivonkin. Kiinnostuksen toivon kuitenkin heränneen niin, että yhteydenottoa voisin toivoa.

Sellaista muuten erään aiemman Kela-rekrytoinnin tiimoilta odoteltiin erään opiskelukaverin kanssa aika pitkään. Kummankaan sellaista saamatta. Siitä huolimatta, jatkan edelleen. Koen soveltuvani myös kelalaiseksi, jos tosin moneen muuhunkin tehtävään, kunhan joku tarjoaisi mahdollisuuden.

Jarno haluaa töihin! Jarno voi ihan hyvin haluta myös Kelan tädiksi. Ja ei, en ole ennakkoasenteellinen. Kyllä sinne mieskin voi mennä töihin. Mutta silloin kun minä kasvotusten Kelassa ramppasin 15-20 vuotta sitten asiakkaana, ennen näitä sähköisiä palveluita niin sen ikäisen pojan näkökulmasta Kelan sukupuoli- ja ikäjakauma oli varsin tätimäinen, ehkä silloinen palveluasennekin. Tiedän, ja luotan, että muutosta on tapahtunut!

Joten kyllä, minä olen valmis uhrautumaan. Kelan joukkoon mahtuu varmasti myös yksi motivoitunut uusi ”täti”, eihän se nyt haittaa, jos täti hivenen parrakas on. Eikä nyt sitten muuta kuin lenkille ja puhelua odottamaan. Kelasta tai lukuisista muista paikoista, jonne töihin haluan – setänä, tätinä, muuten vaan pöljänä. Mutta en ilmaisena työnäyttelijänä. Nimittäin sellaiseksi – työn näyttelijäksi – ryhdyn jos sitä työnäytteinä tehdään.

Jos sitä tehdään motivoituneena palkkaa vastaan, teen sitä vaikka pöljänä, mutta tekijänä. Työntekijänä!