Työhaastattelussa on käyty. Jäikö käteen työ? Ei vielä. Jäikö joitain mietteitä? Kyllä. Tällä kertaa päällimmäiset mietteet eivät edes liiku henkilökohtaisessa työnsaannissa vaan systeemin kankeudessa. Tällä kertaa sääliksi käy työnantajaa, ja sen työntekijöitä.

Kuten eilen arvelinkin, olen työhön kokematon. Minua ei voi haluttuun ruutuun tiputtaa sijaistamaan tuosta noin vain. Osaan monia juttuja, ja on minulla haettuun työhön vahvuuksiakin ja on tuo mainittu heikkous tai heikkoudet. Kummatkaan niistä eivät tulleet työnantajalle saati minulle itselleni yllätyksenä. Keskustelu käytiin hyvin avoimessa hengessä ja varsin tiiviisti. Voisin sanoa, että oli olennaisuuksiin keskittyvä haastattelu.

Henkilökohtaisella tasolla mieleen jäi pari erillistä seikkaa. Kävin viimein tuossa talossa, tuolla työnantajalla haastattelussa asti. Aiemmat hakemukset eivät ole johtaneet näin pitkälle. Tämäkin tyydyttää minua, joskaan siitä ei palkkaa makseta. Lisäksi olen tyytyväinen toisesta tiedosta: Jos en ole täysin valmis ammattilainen haettuun paikkaan, niin kuuleman mukaan sellaista ei ole toistaiseksi muutenkaan tullut vastaan.

Yleisellä tasolla tästä johtuva seikka huolestuttaa minua. Kyseessä on verrattain lyhyt vuorotteluvapaan sijaisuus. Uuden työntekijän perehdytys on keskeistä ja se tuolla talossa varmasti hoituisi. Mutta ymmärrän täysin, että siihen kaivattaisiin sellainen olemassa olematon valmis osaaja. Siis semmoinen, joka minä en ole. Onhan nyt täysin selvää, että työnantajalle pitää pystyä antamaan täysi työpanos ja hyöty.

Yleensä puhun ja kirjoitan uuden työntekijän palkkaamisen rohkeudesta. Käytyäni tuossa haastattelussa – tässä tapauksessa – ymmärrän paremmin kuin hyvin sen valmiin osaajan tarpeen: Aika on lyhyt, käytettävissä olevat vaihtoehdot rajatut. Resursseja ei saisi hukata. En odota saavani työpaikkaa, vaikka mitä tahansa itselleni soveltuvaa työtä toivonkin saavani.

Se, mitä eniten ihmettelen, on tämän työllistymisen iso kuva. Heillä olisi tehtävään osaaja, pätevä henkilö, joka täyttäisi tarpeen. Vaan koskapa kyseessä on vuorotteluvapaan sijaisuus, tämä henkilöpä ei enää täytä sellaiselle asetettuja reunaehtoja. Minua hävettää! Tämä ei ole työnantajaa kohtaan oikein, että osaajaa ei palkata, koska on olemassa laki. Lailla on hyvät tarkoitusperät, varmasti. Mutta tässä se vasta kannustinloukku on olemassa. Työhön pätevä osaaja ei pääse tekemään tuota tuurausta kun on viime aikoina ollut todennäköisesti liikaa töissä. Upeata, eikö vain?

Työnantaja pakotetaan pystymetsään, savotalle, jossa tarjolla on näitä meikäläisiä. Väärin se on työnantajalle. Väärin se on hänelle, joka siihen olisi pätevä. Kun pykälät estävät palkkaamasta. Näinkin voi käydä, monesta muustakin syystä.

Suurin ihmetys siis liittyy tähän. Siitäkin huolimatta, onnistunut haastattelu takana. Katsotaan poikiiko se työn – vai löytyykö työ lukuisten muiden hakemusteni joukosta. Tämän nyt haetun työn soisin mieluiten sille valmiille osaajalle – mutta tilaisuuden tullen en epäile hetkeäkään työhön tarttua! Työnhaun lisäksi voin jatkaa myös työvoimapolitiikan perusteltua ihmettelyä.