Tiedättekö ne kaikki ohjeet, miten työhaastatteluun pitää valmistautua? Minä en ainakaan tiedä, vaikka paljon tiedänkin. Osalle ohjeista nauran – joihinkin voin suhtautua vakavastikin. Ennen kaikkea, se olen minä joka sinne haastatteluun menee. Sen kun tiedän, olen mielestäni valmis menemään. Juuri siksi, että minähän sinne töihinkin haen. Minä.

Ennenkuin joku innostuu minäkeskeisyydestä, totean lakonisesti, että näin on. Nauran pukeutumisohjeille. En mene verkkareissa. En pukeudu sellaisiin kuin saunan jälkeen. En mene juhlapuvussa ja pikkutakissakaan. Ne ovat juhlia varten. Työpaikka on minun arkea, tarkemmin työarkea. Siispä, menen sinne haastatteluunkin arkisesti: siisteissä ja ehjissä farkuissa, kauluksellisessa paidassa. Miettimättä värien mätsäämistä tai mitä ne kertovat minun luonteesteni. Kyllä minä luonteeni tiedän, ja ne jotka tutustuvat, oppivat tuntemaan. Vaatteeni, autoni, kelloni tai silmälasini ei kerro luonteestani paljoakaan. Ne kertovat joko sen, missä on mukavaa olla – tai sen, mitä on ollut vara ostaa. Eivät sitä, mitä minä olen tai millainen on luonteeni – joten älkää herranjestas ylianalysoiko housujani, partaani tai muuta olemustani. Skodallani ajan lähelle, kepeilläni könyän loput.

Mille muulle nauran: Liialliselle työnantajan tutkimiselle. Tottahan toki on hyvä tietää, minne on menossa haastatteluun, tuntea yrityksen taustat. Vaan, julkisesta ja kaikesta julkaisemattomastakaan ei tiedä, mikä on oikea vastaus mihinkin. Liiallinen knoppitietous tai harjoittelu on vaarallista. Se, mitä minulla on haastattelussa, on vain  minä. Persoonani ja osaamiseni, kokemukseni ja haluni tehdä työtä.

Vasta haastattelussa selviää suuremmalta osin, mitä vastapuoli hakee. Osaamiseni rajoissa pyrin sitä sitten heille tarjoamaan. Heidän täytyy haluta minut ja minun heidät. Se tilanne ei aina ole kummallekaan osapuolelle vielä haastatteluun mennessä itsestäänselvä.

Samoin useasti nauran usein esitetyille kysymyksille. Missä olet paras? Tiedoksenne, paras olen olemaan minä. Missä tahansa työtehtävissä Suomen maasta löytyy minua parempia. Eri asia on, ovatko he tulossa töihin organisaatioonne. Minä olen, vaikken paras olisikaan – monessa asiassa olen hyvä. Ja monessa asiassa olen innokas oppimaan ja tekemään, kehittämään ja kehittymään.

Niin no, nauraa voi monelle jutulle. Totuus kuitenkin on, että jollakin sen työhaastattelijan ja työnantajan pitää saada minusta selvyys – lyhyessä ajassa. Ei ole helppo laji. Mutta ei ole helppoa vastata teidänkään kysymyksiinne. Mikä on suurin saavutuksenne? Miksi sinut pitäisi valita meille töihin? Mitkä ovat parhaat ominaisuutesi ystäviesi mielestä? Miten reagoit virheisiin?

Entäpä jos heitetään tämä toisin päin: Mitä teidän organisaationne on saanut aikaan, miksi tänne kannattaa tulla? Missä olette mokanneet, miten se on korjattu? Mitäpä mieltä tuo työtoverisi on sinusta vapaa-ajallaan? Pystyisittekö vastaamaan? Veikkaukseni on, ettette kykenisi. Te ette ole haastattelutilanteisiin sen valmistautuneempia kuin hakijakaan, mutta työnhakijan asema on monesti sellainen, että sitä duunipaikkaa, joka toivotaan saavan, ei rohjeta haastaa siinä tilanteessa. Työnhakija on aina työnantajaa pienempi.

Niin se menee minunkin huomisessa haastattelussa. Nöyränä poikana sinne ison organisaation ovelle J.Leinonen menee. Toivon saavani työpaikan mutten oleta. Sillä, olen vain aktiivinen työnhakija, jolla on osaamista ja halua, pinnallista kokemustakin alalta ja koulutuksellinen pohja. Mutta yhtään tehtyä työpäivää kyseisellä työnimikkeellä ei minun historiani tunne. Voin siis olla pätevä ja oppinut, mutta tehtävään en ole kokenut. Se pitää vahvan itsetunnonkin maan pinnalla, ja nöyrän asenteen esissä.

Tämän vuoksi minä valmistaudun työhaastatteluuni saunomalla, ottamalla oluen, syömällä ja nukkumalla. Aamulla nappaan koulutodistukseni mukaan, ja käväisen kenties lenkillä. Ajelen aikataulun mukaisesti haastatteluun ja jutustelen mitä jutustelen siellä. Siispä, otan rennosti ja olen minä. Siinä minun valmistautumiseni.

Tarvitsen työn ja työstä palkan. Se on fakta. Mutta kun kumpaakaan ei voi pitää varmana, ei siihen kannata hirttäytyä. Otan rennosti ja sitoudun kun joku sitoutuu minuun. Siihen asti haen jatkuvasti töitä muualtakin, niin tänäänkin – vaikka huomenna haastatteluun menenkin.